Aro pois Sixiltä, korvaaja haussa
17.06.2011
Suomen Moottoriliitto ilmoitti tänään, että Samuli Aro ei valitettavasti pysty osallistumaan Kotkan Six Days enduroon. Myös korvaajaehdokkaiden nimet on julkistettu.
Suomalaisten enduromestareiden kotikilpailun MM-kokoonpano muuttuu, sillä miesten Trophy-joukkueeseen nimetty Samuli Aro ei voi osallistua ISDE 2011 -kilpailuun loukkaantumisen vuoksi. Aron korvaajaksi ovat ehdolla Antti Hellsten, Valtteri Salonen ja Oskari Kantonen.
Enduron maajoukkueeseen kisakutsun saanut, moninkertainen maailmanmestari, Samuli Aro ei voi osallistua 8.-13.8. ajettavaan ISDE 2011 -kilpailuun, sillä Aro loukkaantui 12.6. motocrossin MM-osakilpailussa Vantaalla. Toisen erän alussa rajusti kaatunut Aro pääsi sairaalasta kotiin eilen, jolloin varmistui myös hänen poisjääntinsä enduron MM-joukkueesta.
– Samuli Aron poisjääminen on todella harmillista, sillä olisimme mielellämme pitäneet kokeneen ja motivoituneen Aron Trophy-joukkueessa, kertoo maajoukkueista vastaava Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.
– Mietimme uudelleen maajoukkueen kokoonpanoa viikonlopun aikana ja ilmoitamme Aron korvaajan mahdollisimman pian. Miesten joukkueeseen ovat ehdolla Antti Hellsten, Valtteri Salonen ja Oskari Kantonen. Olemme siis uudelleen sen tilanteen edessä, että valinta pitää tehdä hyvin tasavahvojen ajajien väliltä, summaa Konttinen.
Suomen maajoukkueen uusi kokoonpano julkistetaan viimeistään keskiviikkona 22.6.2011, jolloin tiedetään myös kaikkien muiden kilpailuun osallistuvien maiden ajajavalinnat.
Miesten joukkueeseen nimettiin toukokuun lopulla Aron lisäksi Juha Salminen, Matti Seistola, Eero Remes, Marko Tarkkala ja Jari Mattila. Nuorten joukkueeseen nimettiin Antti Hellsten, Roni Nikander, Lauri Pohjonen ja Kimmo Hurri.
Enduron MM-joukkuekilpailu ajetaan 8.-13. elokuuta Kotkan-Haminan seudulla. Kilpailuun osallistuu lähes 500 ajajaa 32 maasta. Viikon aikana seudulle odotetaan yli 20 000 kävijää. Kilpailu järjestettiin edellisen kerran Suomessa 1996 Hämeenlinnassa. Tuolloin Suomi voitti sekä miesten että nuorten maailmanmestaruudet. Hämeenlinnasta alkoi suomalaiskuskien vuosikymmen, jonka aikana suomalaiset saalistivat seitsemän Trophy ja kaksi Junior Trophy -mestaruutta.
SML tiedotus

Kommentit
aron tilalle kantonen tai salosen valtteri
Ja mitä tulee Aholaan- eiköhän kyseessä ole lähinnä asennevamma? Turha selitellä millään "tiimi ei anna ajaa" jutuilla. Kaikkien muitten kuskien tiimit antavat. Kummallista? Ahola nyt vaan on niiiin italialainen, että haluaa ajaa Italian joukkkueessa :(
Ilman vähintäkään rispektiä,
mummi
Mun ehdokas Kotkaan on Kytösen Vesku !
Ja kenellä pitkään ajaneella EI olisi ollut ongelmaa liiton kanssa. Ainakaan niillä, jotka ovat itse tehneet uransa, eikä menneet muiden vanavedessä.
Helsten kyllä pärjäis miehissä, mutta nuorten iskukyky kärsis.
Kukas korvaa ???
Tää on syy misk esim lajiryhmän kritisointia ei esim Vihriä koskaan tee - ja siis ymmärrettävää.
Samoin tää Vantaan pyhä lehmä - aihe mitä ei voi koskettaa esim siten että mentäis selvittää että kuka siellä hannaa vastaan että hyppyriin ei saa koskea ja oikein kuvan kans selityksen lehteen - ei käy kun tulee samalla suututtaneeks liian "tärkeitä" kavereita.
Tulee vähä mieleen se ulkomainen juttu Luongosta ja kuinka se pilaa motocrossin...
Veti muuten Konttinen hienosti Joutsassa uudenkarheella KTMllä...