Argentiinassa ja Chilessä MM-enduroa 2012

27.07.2011
Enduron MM-sarjaa ollaan jälleen viemässä eksoottisiin maihin, kun ensi vuoden alustavan kalenterin mukaan sarja avataan Argentiinassa ja Chilessä.
Jälleen on se aika vuodesta, kun FIM laatii ensi kauden kilpailukalentereita. Xracing uutisoi jo aiemmin Heinolassa ajettavasta MM-osakilpailusta ja nyt olemme saaneet tietoomme koko alustavan kalenterin. Kalenterin mukaan MM-sarja avattaisiin Etelä-Amerikassa, kun ensimmäinen on suunniteltu ajettavaksi Argentiinassa ja heti seuraavana viikonloppuna ajettaisiin Chilessä.

Kaukomaiden osakilpailujen jälkeen palattaisiin normaaleihin rutiineihin, Portugalin, Espanjan ja Italian myötä. Elo- syyskuun vaihteessa olisi vuorossa vierailu pohjoiseen Eurooppaan, Ruotsin ja Suomen osakilpailujen myötä. Sarja päättyisi alustavien tietojen mukaan lokakuun lopussa Ranskassa.

Edellä mainituista kilpailuista kauden kaksi ensimmäistä kilpailua ovat varmastikin suurimpia kysymysmerkkejä. Mikäli nämä eivät toteudu, etsitään niille korvaavat kilpailut / kilpailu heinäkuulle. Noiden korvaavien maiden kohdalla on väläytelty Tsekkiä ja Slovakiaa.

Enduron MM-sarjan alustava kilpailukalenteri 2012:

17.-18.3. Argentiina

24.-25.3. Chile

28.-29.4. Portugali

5.-6.5. Espanja

30.6.-1.7. Italia

25.-26.8. Ruotsi

1.-2.9. Suomi, Heinola

20.-21.10. Ranska

Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjoittanut NL, 27.07.2011, 22:31
Onpa mielenkiintoisen oloinen kalenteri! Varmasti olisi tiedossa monipuolinen vuosi, mikäli tuo toteutuisi ja mikä sen hienompaa kuin nähdä jälleen yksi osakilpailu meillä Suomessa
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01