Aholan uusi pyörämerkki JTG

27.11.2011
Mika Ahola nähdään kahden seuraavan kauden ajan uuden JTG-pyörän satulassa.
Arvostettu espanjalainen verkkosivusto Befurious uutisoi tänään, viisinkertainen maailmanmestarin Mika Aholan siirrosta espanjalaisen JTG-tehtaan palvelukseen. Ahola on tietojen mukaan tehnyt kahden vuoden sopimuksen ja ajaa merkin MK 300- mallilla. Kyseessä on kaksitahtinen 300-kuutioinen pyörä, joten Aholan luokka tulee olemaan myös ensi kaudella E3.

Sopimus astuu voimaan 1.1.2012, jonka jälkeen Ahola osallistuu aktiivisesti Jotogas MK- pyörän kehitystyöhön ja samalla valmistautuu tulevaan MM-sarjaan.

Jotogas on moottoripyörämarkkinoilla varsin uusi näky. Merkin kisatiimejä vetävät tunnetut espanjalaiset Miki Arpa ja Jordi Tarres. Arpan vetäen endurotiimiä ja Tarresin trialtiimiä. JTG:n valikoimista löytyy kaksi enduropyörää, 250- ja 300-kuutioiset kaksitahtiset pyörät. Trial puolella JTG valmistaa puolestaan puolestaan kolmea eri mallia.

JTG MK- enduromallien kehityksessä paljon mukana ollut Miki Arpa on itsekin tuttu näky enduropoluilta. 35-vuotias espanjalainen ajoi vuonna 1997 Euroopan mestaruuteen, jonka jälkeen hän siirtyi MM-sarjaan. Arpa oli kaksi kertaa mukana, mestaruuteen ajaneissa Espanjan nuorten Trophy- joukkueessa, MM-sarjan loppupisteissä hänen paras sijoituksensa oli viides, johon hän pystyi kausina 2000 ja 2001.

Valitettavasti emme tavoittaneet Mika Aholaa uutisen tiimoilta.

Lisätietoa JTG:n pyöristä löytyy osoitteesta:

http://www.jotagas.com/eng/index.html

Jani Hovi / Xracing
Lähde: Befurious.com

Kommentit

Kirjoittanut Mika, 27.11.2011, 20:52
Ja palkka on taatusti kohdallaan! Mutta juuri näin sen pitääkin olla. Jää näppiin muutakin kuin känsät. Hieno homma.
Kirjoittanut minä vaan, 28.11.2011, 10:52
Ja siinä meni mestaruus...

No onneksi Salminen jatkanee kilpailukykyisellä kalustolla.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01