Ahola sekuntitaiston jälkeen toiseksi

11.04.2010
Aholan vauhti riitti sunnuntaina toiseen sijaan.
Mika Ahola jatkoi hienoja ajojaan myös Espanjan osakilpailun toisena ajopäivä. Sekuntitaisto Ivan Ceravastesia ja Rodrig Thainia vastaan tuotti toisen sijan. Muilla suomalaisilla päivä ei mennyt yhtä hyvin.
Enduron MM-sarjan ensimmäinen kilpailuviikonloppu jatkui Espanjassa. Kilpailussa nähtiin tiukka sekuntitaisto voitosta, aamupäivän aikana Mika Aholan ja Ivan Cervantesin välillä, iltapäivästä myös Rodrig Thain liittyi taistoon. Lopulta kotiyleisön edessä ajanut Ivan Cervantes kaasutteli voittoon, eroa Aholaan kertyi 11 sekuntia. - Päiväni sujui oikeastaan aika hyvin. Vauhti oli hyvää, lopussa kädet hieman väsyi, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen. Takana on Cervantesin kotikisa ja olemme tasapisteissä viikonlopun jälkeen, kertoi Ahola.

Voitto hukkui kalliomäkeen

Ahola oli yksi monista extremetestin kalliomäen uhreista. - Toisella kierrolla sain mäkeen todella hyvän vauhdin ja loistavan linjan. Sitten lähes mäen päällä Salosen Valtteri tuli oikealta eteeni ja jouduin väistämään Valtteria. Sen takia jäin mäkeen kiinni ja menetin runsaasti aikaa. Toki kaikilla muillakin on saattanut olla mäessä vaikeuksia, joten jossittelu on turhaan.

Luokan kolmanneksi ajoi Ranskan Rodrig Thain. Juha Salminen oli sunnuntaina neljäs. - Tänään ei ollut eilisen kaltaista vauhtia päällä. Kun reitti kuluu enemmän, meidän vauhti putoaa. Tiedä sitten, onko vika miehessä vai pyörässä? Puolessa välin päivää, rauhoitin menoa kun huomasin muiden olevan jo karussa, Salminen sanaili.

Luokan 14. oli Marko Tarkkala. - Tänään kulki jo ajo paremmin, mutta mäkiä en päässyt ylös. Menetin extremen mäessä rutkasti aikaa ja jos haluaa taistella kärkipaikoista, niin ei saa käydä. Päivä oli muutenkin todella raskas ja vähän rupesi jo väsymäänkin, kertoi Tarkkala maalissa.

Valtteri Salonen jäi sunnuntaina pisteiden ulkopuolelle, sijoituksen ollen 18:sta. - En ymmärrä mihin vauhti on kadonnut. Kaksi viikkoa sitten Espanjan mestiksessa ajo kulki, mutta nyt ei mihinkään. En tiedä mitä tehdä, pitäisi kai alkaa meditoimaan, naurahti Salonen.

Remeksen epäonnea

E1-luokassa koettiin suomalaisten ainoa keskeytys, kun heti kilpailun toisen kierroksen alussa Eero Remes joutui jättämään kilpailun kesken. - Moottori meni jumiin. Aamu meni paljon paremmin kuin eilinen päivä, mutta sitten kisa jäi kesken, kertoi pettynyt Remes iltapäivän motocross testillä.

E1- luokka oli aamusta asti Johnny Aubertin hallintaa. Ranskalainen hallitsi päivää ja otti voiton 22 erolla. Toiseksi luokassa ajoi Antoine Meo ja kolmanneksi Christobal Guerrero. Remeksen keskeytettyä suomalaisten paremmuudesta taistelivat Matti Seistola ja Jari Mattila. Matti Seistola oli lopulta kaksikosta nopeampi, sijoittuen kuudenneksi. - Ajo meni tänään todella hyvin, mutta päivä meni pilalla extremen mäessä. Kaaduin siellä yhteensä kolme kertaa ja viimeisellä kierroksella jouduin ottamaan vauhtia mäkeen. Ilman noita ongelmia mäessä olisin ollut neljäntenä. Tästä voi lähteä hyvillä mielin Portugaliin, ajo kulkee hyvin. Kunhan saan virheet pois, on tuloksetkin hyviä, Seistola kertoi.

Mattilan satula kateissa

Hyvän päivän ajanut Jari Mattila oli lopulta seitsemäs. - Tänään meni paljon paremmin kuin eilen. Sain eilen iskareita säädettyä ja ajo kulki jo paremmin. Viimeisell extremetestillä satulani irtosi ja ajoin tuon testin loppuun ja viimeisen enska testin ilman satulaa. Ajaminen oli todella hankalaa ja nyt on persus kipeänä, Mattila nauroi maalissa. Jari Pulkkinen oli luokan 14.

E3-luokka kulki jälleen David Knightin hallinnasta. Britti otti voiton yli minuutin erolla ennen Cristophe Nambotin ja kolmas Simone Albergoni. Luokan ainoa suomalainen Oskari Kantonen oli XXX.

MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Portugalissa.

Täydelliset tulokset:

http://www.wec-live.com/

Xracing
Juha Salmisen ajo ei kulkenut sunnuntaina yhtä hyvin kuin lauantaina
Marko Tarkkala sai tänään ajorytmistä jo paremmin kiinni
Valtteri Salosen menoa Espanjan metsässä.
Matti Seistolan kisan pilasi extremetestin mäki.
Jari Mattila vauhdissa.
Jari Mattilan menopeli kilpailun lopussa.
E1-luokan voittaja Johnny Aubert vaihtoi menopeliä kilpailun jälkeen.
Kilpailun kaksi nopeinta maalissa, Mika Ahola ja Ivan Cervantes.

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01