Sulje mainos tästä

24MX tukemaan uutta Päitsi-Trophyä

13.03.2019 - Enduro
Kuva: Jani Hovi
Suomen legendaarisin endurokilpailu, Päijänteen ympäriajo, starttaa tulevana lauantaina Vierumäeltä ja päättyy sunnuntaina Vantaan Lavangon Vauhtikeskukseen, jossa on luvassa kunnon festivaali live-musiikkeineen kaikkineen.
Tänä vuonna uutuutena kisaan on tuotu mukaan Päitsi Trophy-luokka, joka on kevennetty versio raastavasta ja raskaasta, täysimittaisesta Päitsistä. Reitit kulkevat osin samoja polkuja, varsinkin lähdössä ja maalissa, mutta Trophy-luokka ei aja pimeällä ollenkaan, joka on selkeä helpotus niin reitillisesti kuin myös kustannuksellisesti. Trophy-luokassa myös huoltamista on helpotettu, sillä tässä luokassa esimerkiksi renkaan saa vaihtaa kuskin lisäksi myös mekaanikko.

- On erittäin mahtavaa huomata, kuinka myös näinkin syvät juuret ja perinteet omaava kilpailu pystyy ja erityisesti haluaa kehittyä. Useamman vuoden ajan on Päitsi halunnut kasvattaa kuljettamäärää, erityisesti sieltä ei niin tosissaan kilpaa-ajavista kuljettajista. Tänä vuonna siihen on panostettu täysillä, tuomalla kokonaan uusi luokka kilpailun sisälle. Luokka, joka tarjoaa monta eri tyyliä osallistua ja kokea legendaarinen Päitsi: Kevennetty yksilöajo, pariajo tai joukkuekisa.

- Me 24MX:llä olemme innoissamme tästä luokkauudistuksesta ja haluamme kannustaa kaikkia Trophy-luokkaan lähteviä kuskeja. Tarjoammekin kaikille kuskeille, jotka selviävät Trophy-luokassa maaliin 40 € lahjakortin verkkokauppaamme,
kertoo 24MX:n maajohtaja Juuso Valtakari.

Päitsi huipentuu tulevana sunnuntaina 17.3. Vantaan Vauhtikeskukseen Lavankoon, jossa koko perheen ilmainen tapahtuma alkaa klo. 11:00 ja palkintojenjako n. 17:00.

Päitsin reittikartta & aikataulu:
www.paijanne-enduro.fi/uutiset/reitti-aikataulu

Päitsin FB-sivut:
www.facebook.com/paijanneajo/

24MX tiedotus

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01