Sulje mainos tästä

Pöly kiusasi Vierumäellä

27.05.2017 - CrossCountry
Tässä vaiheessa pöly ei vielä ollut ongelma.
Kuva: Jenni Valkama
Vierumäellä järjestetty Suomen suurin moottoriurheilutapahtuma on nyt takana. Kisaan oltiin yleisesti tyytyväisiä, vain pöly tuotti ongelmia.
Vierumäen toisen kilpailupäivän ensimmäisenä lähtönä olivat harrastajien luokat. Ensimmäisessä startissa olivat mukana luokat 4 (15-29 -vuotiaat) ja 7 (50-59 -vuotiaat). Viisi minuuttia ensimmäisen startin perään pääsivät radalle luokat 5 (30-39 -vuotiaat) ja 6 (40-49 -vuotiaat). Jälleen odotettiin viisi minuuttia ja matkaan pääsivät luokat 8 (Naiset) ja 9 (60 vuotta täyttäneet). Kaikilla luokilla oli edessään kolmen tunnin mittainen urakka.

Luokka 4

Kisa päättyi ruotsalaiseen voitonjuhlaan, kun ykköspalkinnon pokkasi Norrahammars MK:n Adam Broberg. Avauskierrokselta johdossa tullut Asikkalan Moottorikerhon Atte Salo ajoi loput kierrokset kakkospaikalla ja kuittasi näin kakkossijan vajaat kolme minuuttia voittajasta jääneenä. Kolmanneksi sijoittui Ålands MK:n Kim Grandell. Hän ajoi kolmantena lähes koko kisan ajan.

Luokka 5

Kisa oli Racing Club Kaipiaista edustavan Lasse Kurvisen hallintaa. Hän johti luokkaa lähdöstä maaliin ja ehti ainoana luokassaan lähteä yhdeksännelle kierrokselle ennen kolmen tunnin ajoajan täyttymistä. Toiseksi sijoittui KTM Scandinaviaa edustava Emil Kåberg. Ruotsalaisten vahvaa panosta täydensi kolmanneksi ajanut Norrahammars MK:n Linus Boberg. Hän hävisi kakkossijan vajaalla neljällä minuutilla.

Luokka 6

Harrastajaluokkien ylivoimaisimmasta voitosta vastasi Helsingin Moottorikerhoa edustava Jaro Sihvonen. Hän otti kärkipaikan heti lähdöstä, eikä tuosta paikasta enää luopunut. Voittomarginaali oli lopulta 14 minuuttia. Kakkoseksi ajoi Tibro MK:n Mikael Viberg ja kolmanneksi Vantaan Moottorikerhon Arto Jokinen, joka jäi kakkossijasta reilun minuutin.

Luokka 7

Tässä luokassa saatiin Suomeen kaksoisvoitto, kun ykköseksi ajoi Keski-Suomen Moottorikerhoa edustava Kari Hirvimäki. Hän kukisti toiseksi sijoittuneen Nummelan Moottorikerhon Martti Ståhlin neljällä minuutilla. Kolmas oli AMF Södertäljen Christian Kronnäs vajaat kolme minuuttia Ståhlia hitaampana.

Luokka 8

Naisten luokkaa hallitsi Helsingin Moottorikerhon Tuire Aho. Hän johti kisaa koko ajan, vaikkakin parin viimeisen kierroksen aikana Karhulan Moottorikerhon Sirpa Tolvanen nousi reilusti lähemmäs voittajaa, häviten lopulta vain reilun minuutin. Kolmantena ruutulipulle saapui Racing Club Kouvolaa edustava Kaisa Koskinen.

Luokka 9

Vanhimpien harrastajien luokassa voiton otti Tibro MK:n Stefan Andersson. Ruotsalainen oli ainoa tämän luokan kuljettajista, joka ehti ajaa kahdeksan kierrosta. Toiseksi sijoittui koko kisan kakkospaikalla ajanut Helsingin Moottorikerhon Ari Kannela. Kolmantena palkintopallille nousi Turun Moottorikerhon Jouko Peltoniemi.

Eliittiluokat

Eliittiluokkia kisassa oli kaikkiaan neljä. Ensin radalle lähetettiin luokat 1 (miehet ja naiset). Kymmenen minuttia myöhemmin starttasivat luokat 2 (V40) ja 3 (U23)


Toni Eriksson ajoi Vierumäellä kilpailun kakkoseksi.
Kuva: Jenni Valkama


Luokka 1

Kilpailun voitto oli kolmen kauppaa. Ruotsin Joakim Ljunggren, Helsingin Moottorikerhon Toni Eriksson ja SMK Dalan Mats Nilsson tekivät tasaisesti eroa muuhun joukkoon ja kolmikko olikin ainoa, joka ehti ajaa yhdeksän kierrosta. Ljunggren johti koko ajan ja otti voiton. Eriksson nousi kakkossijalle neljännellä kierroksella ja piti sijansa maaliin asti. Kakkossijalla siihen asti ollut Nilsson joutui siis taipumaan Erikssonille, mutta sijoittui kolmanneksi.

Toni Eriksson oli kakkossijastaan tyytyväinen ja yllättynyt.

- Olen kyllä yllättynyt, että tuollaisella ajolla tuli kakkossija. Täällä oli kuitenkin ihan kovaa porukkaa ajamassa. Minua arvelutti kolmen tunnin ajoaika niin paljon, että ajoin vähän säästellen koko ajan. Ihan hyvin jaksoin kuitenkin ajaa loppuun saakka. Kaksi viimeistä kierrosta olivat sellaisia, että meinasin jo hyytyä vähän, mutta aina sitä voimaa sitten vain jostain löytyi.

- Kisa oli kyllä haastava. Startissa oli tosi paljon pölyä ja kiveä ja reikää oli paljon. Tosi tarkasti oli ajettava. Ajolinjoja oli katsottava huolella, ettei paukuta koko ajan vaikeinta linjaa. Yhdet kunnon lipat vedin silti kun en vain nähnyt. Osui eturengas kiven reunaan ja kampesin siitä pusikkoon. Siinä päätin, että jos tulee seuraava pölyinen kohta, niin ajan sen tosi hiljaa.

- Siellä oli paljon yllättäviäkin reikiä ja koko ajan tuli joku selkä edellä vastaan, niin pölyä nousi paljon. Sen takia oli vähän ikävä ajaa. Mutta jos olisi ollut kosteampaa, niin olisi ollut aivan täydellinen kilpailu. En usko, että olisin silti voitosta taistellut, kyllä Ljunggren meni aivan menojaan. Minulla oli niin paljon huonompi starttikin, että jäin siinäkin jo ainakin minuutin. Lähtö oli sillä lailla erikoinen, että lippu vain vedettiin alas ja porukka käynnisti pyörät. Sitten vain katseltiin, että kuka lähtee ensin. Myöhästyin siinäkin kun katselin sitä touhua.

- Tapahtumana tämä oli ihan hieno ja yleisöäkin oli reitin varrella paljon. Kyllä tätä kannattaa minun mielestäni jatkaa. Olen ollut nuorempana myös Gotlannissa ajamassa vastaavassa kilpailussa, mutta ei tätä oikein siihen voi verrata. Yhtäläisyydet loppuvat oikeastaan siihen, että kummassakin ajaetaan kolme tuntia, naurahti Eriksson lopuksi.

Luokka 1 Naiset

Kisassa ei yllätyksiä nähty. Kärkikaksikko Vantaan Moottorikerhon Sanna Kärkkäinen ja Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvist olivat odotetun vahvoja ja ajoivat luokan ainoina kahdeksan kierrosta. Maalissa Kärkkäinen oli kolme minuuttia ennen Nyqvistiä. Kolmanneksi sijoittui Tohmajärven Enduroseuraa edustava Janette Mielonen.

Luokka 2

Luokassa 2 mentiin Vantaan Moottorikerhon Janne Mukkalan johdolla kuusi kierrosta. Takaa tuli kuitenkin koko ajan sijoitustaan parannellut Riihimäen Moottoripyöräkerhon Mika Karma ja nousi kaksi kierrosta ennen maalia johtoon ja ajoi voittoon. Mukkalalle siis kakkossija vajaat kaksi minuuttia hitaammalla ajalla. Kolmanneksi ajoi koko kisan ajan tasaisesti edennyt Etelä-Pohjanmaan Maastomotokerhoa edustava Tero Manninen.

Luokka 3

Hämeenlinnan Moottorikerhoa edustava Antti Ahtila ajoi neljä kierrosta kakkospaikalla. Kun siihen asti kärjessä ajanut Asikkalan Moottorikerhon Joni Kaivolainen joutui keskeyttämään, nousi Ahtila johtoon ja jatkoi siitä voittoon. Toiseksi sijoittunut Sotenäs MCC:n Ricky Ivarsson hävisi voittajalle yhdeksän ja puoli minuuttia, mutta sijoittui toiseksi. Kolmantena ruutulipulle ajoi Kitee-MC:n Teemu Tahvanainen

Kari Salminen

Kommentit

Kirjoittanut enskapena, 27.05.2017, 19:39
Kohtuu epäselvät katsojan silmissä nuo luokkajaot. Monet B-luokan kuskit myös ajamassa harrasteluokissa eikä eliittilähdössä johon mielestäni olisivat kuuluneet?
Kirjoittanut Santeri, 27.05.2017, 22:09
Myös näin kilpailuun huoltajana osallistuneen silmin tietyt järjestelyt olivat kisan koko ja osallistumismaksu huomioiden vähintäänkin "kevyehköt".

Ensinnäkin tuo ajoaika. Kilpailun kesto oli kaikille sama 3 tuntia, mutta ajoajaksi luokille 4 ja 7 tuli 3h 10min ja luokille 5 ja 6 3h 5min, koska ruutulippu heilui kaikille vasta viimeisenä lähteneiden luokkine 8 ja 9 ajoajan täytyttyä. Niinpä monet esim. luokkien 4 ja 7 kuljettajat, jotka ylittivät ajanottolinjan ajoajan ollessa yli 3h, mutta alle 3h 10min lähtivät epätietoisina vielä yhdelle ajanoton ja tulosten kannalta merkityksettömälle kisakierrokselle. Toivottavasti kukaan heistä ei rikkonut itseään tai pyöräänsä tuon kierroksen aikana! Korjatkaa, jos huomasitte jotain muuta, mutta näin kävi ainakin meille.

Jos sitten palataan lähtöön tai vähän aiemmaksikin, niin pienimmissäkin kisoissa on totuttu ilmoittautumisen yhteydessä saamaan jotain infopakettia ja lähtöluetteloa kisasta pelkkien mainosten sijaan. Tässä tapauksessa sinne olisi voinut laittaa vaikka tietoa lähtötavasta. Siitä kuulutuksesta tuskin kovinkaan moni sai mitään selvää.

Mutta jos huonoa, niin myös hyvää. Kerrankin ratavarikolla oli tasaista tilaa reilusti!

Näillä miettein #1227 huoltaja Sami
Kirjoittanut Santeri, 27.05.2017, 22:48
No nyt meni nuo luokat itselläkin ihan sekaisin tuossa edellisessä kommentissa... eiköhän siinä ekassa lähdössä kuitenkin ollut 4 ja 5.
Kirjoittanut Freerider, 27.05.2017, 23:15
Kyllähän tuossa vähän parannettavaa jäi järjestäjille, tiedonkulku ontui ja startit olivat melko vaarallista sekoilua kun osa pyöristä oli jo ennenaikaisesti käynnissä, viimeisessä lähdössä osa kuskeista ei ollut lähelläkään starttialuetta kun lähtö tapahtui. Pelkällä kuulutuksella aikatauluista infoaminen ei riitä, koska kaikille huoltoautoille kuulutus ei kuulu alueen koon takia. Myös reitin ainakin osittainen kastelu olisi ollut paikallaan ennen kisaa, nyt pöly loi aika kovan vaaratekijän ja toisen käden tietojen mukaan ambulanssia oli tarvittu.

Ideana hyvä ja kunnioitettavaa että tällainen kisa tuotiin myös Suomeen, toivottavasti organisaatio oppii ensimmäisen kerran kipukohdista ja tekee tarvittavat korjaukset. Puitteet olivat kyllä hyvät ja tässä on aihio hienoon tapahtumaan tulevaisuudessa.
Kirjoittanut Soralla, 28.05.2017, 10:05
Moottorikerhon puolella järjestelyissä olleena täytyy todeta, että ylläolevat kommentit ovat kohdallaan. Mutta ottaen huomioon että mukana oli kolme "järjetäjää" homma toimi kuitenkin ihan kohtuullisesti. Pölyä yritettiin saada kuriin esim. lähtöaluaelta pe-la välisenä iltana/yöllä kastelulla, mutta se ei ikävä kyllä riittänyt. Maaliintulossa oli alunperin sama idea kuin GGN;ssä eli omat merkkivalot luokille, mutta sitä ei ssatu toimimaan josta johtuen tuli kahden luokan kuskeille ehkä ylimääräinen kierros, ensi vuonna toimii! Samaten lähtömerkkiä ja kuulusta parannetaan.
Kirjoittanut Juha, 28.05.2017, 10:11
Olihan tuo hieno kilpailu. Reitti oli hyvä ja pysyi ihan hyvässä kunnossa. Pöly oli haittana viimeisessä lähdössä oikeastaan vaan ensimmäisellä kierroksella. Lähtösuora oli kaikkein pahin. Siinä ei nähnyt oikeasti metriä pidemmälle. Oli vaan pakko ajaa kävelyvauhtia. Varikko oli tosi hyvä ja se oli plussaa että siinä sai ajaa. Siellä ei ollut myöskään ylimääräistä porukkaa. Reitti oli merkattu tosi tarkkaan ja lippumiehiä oli aika paljon ja hyvissä paikoissa. On siinä ollut älytön työmäärä järjestäjillä.

Tiedotusta voisi vähän parantaa. En tiedä oliko monellekaan ongelma mutta itse ajoin heti alkuun väärään paikkaan. Kun kilpailun nimi on Vierumäki GN ja etusivulla on linkki karttaan "näin löydät vierumäelle" niin oletin kisan olevan siellä. Se menikin 20 kilsaa sivuun. Löysin sitten säännöistä maininnan että kilpailu on Asikkalassa vesivehmaan lentokenttäalueella. Osoitetta ei ollut mutta navigaattori löysi lentokentän. Myöhemmin löysin osoitteen nettisivujen uutiset kohdasta.
Netissä voisi olla kilpailijoille selkeä ohje miten toimitaan kun saavutaan paikalle. Ilmoittautuminen - ponderit kiinni - katsastus. Alueen karttaan ei oltu merkattu missä on katsastus tai ilmoittautuminen. Kaikki hoitui kuitenkin mallikkaasti kun vaan kyseli mihin pitää mennä.
Se kuinka startti tapahtuu olisi myös voinut lukea jossain etukäteen. Eliittilähdössä ainakin moni luuli että startti on silloin kun lippu heilahtaa alas vaikka ennen lähtöä kuulutettiin että lähtömerkki on laukaus. Uusintalähtökin meni pieleen. Lippu heilahti, iso osa porukasta lähti, laukausta ei tullut ja lopulta kaikki lähti.

Pienellä viilauksella tulee tosi hyvä. Nytkin jäi ihan hyvä maku suuhun. Kiitos jälkkääjille.
Kirjoittanut heikki savonen, 28.05.2017, 19:33
Ensi vuodeksi ehdotan seuraavia muutoksia: Perjantain ilmoittautuminen ja katsastus Vierumäellä. Lauantaina kisapaikalla , nyt turhaa ajaa kisapaikalle ja pyörä takaisin autoon. Liikenneopasteet jo hyvissä ajoin, ei perjantai-iltana paikoilleen. Yöpyminen mahdollista myös Asikkalan lentokentällä. Kysyntää oli. Nyt kaikki yöpyjät ns. luvattomia. Varikkoalueen voisi järjestää luokittain. Olisi hyvä olla saman luokan kuskien kanssa lähekkäin. Voi vaihtaa ajatuksia ja mennään kuitenkin samalla aikataululla. Lähdöt harvemmalla aikataululla tai mäet yms. sumput kauemmaksi lähdöstä. Aamun lähdöt olisivat voineet olla esim. 15 min, välein. Iltapäivälähtö klo 13.00. Muuten homma toimi ja kisan eteen oli tehty kovasti töitä. Lippu- ja muita turvamiehiä oli kiitettävästi. Toivottavasti ensi vuonna nähdään.
Kirjoittanut TN, 29.05.2017, 00:59
Lörsson Larsson vann, det va viktigast. Och ingen knäll!
Oliko gråhårigt gubbe trea, hur det kommer sig?
Kippis Finland!
O tack
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01