• Tervehdys

    25.01.2010, 17:39. Kirjoittanut Roni Nikander
    Taustatietoja musta :)

    Roni Nikander :D. Ikä on 21v, Asun Lohjalla. Päälajini on enduro mutta ohella harrastan lenkkeilyä, maastopyöräilyä ja salireeniä. Työkseni teen rakennus hommia Skanskalla.

    Isoveljen kautta ajauduin enduroon. Aluksi ajoin motocrossia mutta pikkuhiljaa pääpaino siirtyi enduron pariin. Aloitin ajamisen ekan kerran 1998 ja pyärä oli Kawasaki kx 80 vuoden 1991 :D

    Alku vaiheethan oli kivoja. Vauhti ei ollut hurjaa, mutta kaatumisia sitäkin enemmän. Tavoitteita siinä vaiheessa ei ollut, muuta kuin harrastus mielessä vain. Isä kuuluu
    tausta henkilöihin enimmäkseen, mutta äiti kyllä pesee ajokamat vielläkin :)

    Tällä hetkellä kuuluu hyvää. Motivaatio on kova uuden tiimin ja pyörän lisäksi.
    Tavotteet olisi sm-kulta ja em-sarjasta mitalli.

    Varmaan kirjoittelen blogissani vähän kaikkea mistä tulee tarinaa; reeneistä, kisoista ja mitä muuta on puuhaillut :)

    T: "snake"
  • Kommentit

    Kirjoittanut A, 26.01.2010, 18:44
    Ei oo tainnu Roni olla hereillä äidinkielentunneilla aikoinaan. (;
    Kirjoittanut B, 27.01.2010, 21:19
    Joo ei kauheesti enempää yhteen tarinaan kirjoitusvirheitä mahdu =DD
    Kirjoittanut C, 28.01.2010, 17:34
    Miten on voinut päästä kouluista läpi, vai onko lainkaan? Pikkasen jotain tasoa tänne!
    Kirjoittanut Mikuni44mm, 28.01.2010, 18:41
    Hei, Ei äidinkielentunnilla opi ajaa enskaa tai rossii! ;-)
    Kirjoittanut Jani (Moderaattori), 28.01.2010, 19:26
    Ronin tarinaa hieman siistitty, jotta lukijat pääsevät keskittymään oleelliseen :)
    Kirjoittanut D, 30.01.2010, 18:01
    Jos ajatuksena olla esimerkkinä nuorille, niin eipä tuota koulunkäyntiä kannata väheksyä. Tuskin Roni itseään endurolla elättää, niitä heppuja taitaa olla aika vähän. Enduro on kuitenkin melkoisen monelle se harrastus, koulut ja työt se ykkösjuttu. Joten blogia voisi pitää henkilö, jolla äidinkieli edes tyydyttävällä tasolla.
    Kirjoittanut Saima Harmaja, 02.02.2010, 12:31
    Nimimerkille A,B,C & D, joka taitaa olla yksi ja sama henkilö:

    Hanki elämä, löysää pipoa. Aloita vaikka oma blogi aiheena äidinkielen oikeinkirjoitus, kun ei kerran enduro ole se ykkösjuttu.
    Kirjoittanut enduromies, 06.02.2010, 17:09
    taitaa ABCD nimimerkin takan olla joku kateellinen :) äikkä on hallussa vaan onkos ajaminen.. ja nuo viimesimmät kommentithan eivät mitenkään liittyneet aiheeseen joten voisit olla vaikka hiljaa.

    blogia mun mielestä saa pitää henkilö joka osaa ajaa esim. roni. nikander suomen mestari -10 !
    Kirjoittanut fani, 19.02.2010, 15:55
    Tsemppiä kisoihi!
    Kirjoittanut pipa, 10.03.2010, 21:46
    Voi jessus mitä pas...! Tsemppiä Roni!
    Kirjoittanut hohhoijaa..., 15.03.2010, 12:22
    Kyllä oikeinkirjoitus on tietenkin tärkeää, mutta eikö tätä blogia ole nimenomaan kivempi lukea, kun siinä tulee yksilöllisyys esiin! Kyllä siitä sisältö aukeaa, vaikka pyörä onkin pyärä jne... Eiköhän tällä sivustolla ole jokin muu tarkoitus, kuin olla suomen kielen poliisina. Alan harrastajille tarkoitettu ja asiallinen sivusto, jolle ollut tilausta.
    Kirjoittanut hontamiäs, 04.04.2010, 15:01
    Aikamoisia paskan latkuttajia noi äidinkielen arvostelijat.
    Tsemppiä kisoihin RONI.
    Kirjoittanut 125cc, 07.05.2010, 19:14
    Ei... mitä te tänne tuutte jotai äidinkieltä sönköttää!!!!!
    ootteko nii kateellisii ku ette ite osaa ajaa!?
    Kirjoittanut katkera, 20.04.2011, 23:55
    selvä homma , sama kirjoittaja monta nimeä ,varmaan ollut hyvä äikässä ,(enskaura kusi) ,keskity ja käytä aika harjoituksiin ja hyvä tulee !!
    Kirjoittanut Nortti, 10.09.2011, 17:11
    Lisää juttua vaan Roni. Antaa noiden, hauskojen nimimerkkiensä taakse piiloutuvien, länkyttää vaan. Eivät varmaan muuta osaa :-D
    Ja HANAA vaan

    -Niklas Nordblad-
    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

    Uusimmat

    Suosituimmat


    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01