Kohti Päijännettä
17.03.2011, 20:18. Kirjoittanut Miko Mellin
No niin, on ollu vähän kiire ni on jääny blogi vähän vähemmälle huomiolle. Mutta siis Pinteleellä meni oikein kivasti kun tuli yleiskisan voitto, aamulla lähti ajo hyvin kulkemaan ja se kulki koko ajan hyvin. Siitä sai hyvän fiiliksen lähteä Sysmän SM:iin. Siellä aamu lähti hyvin liikkeelle ja olin toisena, mutta reitin mokoma alkoi kulua aika pahasti toisen kierroksen aikana ja Sysmässä kun on muutama kivi niin ne hakkasi selän aika kipeäksi ja kolmas kierros oli tosi vaikea kun selkä vain kipeytyi lisää. Onneksi maanantaina pääsi heti hierojalle niin paikat vähän laukesi. Sitten tiistaina käytiin työkavereiden kanssa yhdessä kebab-paikassa syömässä ja sain jonkin sortin pöpön, maha meni ihan sekaisin ja sellainen se oli koko viikon. Perjantaina alkoi moottoriliiton leiri Vierumäellä eikä sielläkään mitään ollu hyvä tehdä kun maha oli huonona. Sitten kaiken huipuksi jossain hämähäkkikävelyharjoituksessa huonosta ranteesta irtosi taas vaihteeksi luun palanen, olihan se ollut muutaman kuukauden suht hyvä niin nyt se ei enää ole.
Kävin leirin jälkeen varaamassa huoneet Päitsiä varten ja sitten ajoin johonkin luontaistuotekauppaan ja ostin jotain vahvoja maitohappobakteereita ja jotain entsyymejä ja vitamiineja. Lauantaina otin aika vahvan bakteeriannoksen ja sunnuntaiaamuna sama setti ja sitten kisoihin Perttulaan. Maha tuntui oikein hyvältä ja olo oli muutenkin oikein hyvä, jännitti vain että kuinka energiat riittää kun on ollut heikko veto koko viikon. Perttula lähti vähän kehnosti liikkeelle kun ajoin noin minuutti lähdöstä puuhun ja maski ja umpio meni rikki ja sitten vielä kerran kaaduin. Seuraavalle pätkälle piti sitten vähän rauhoittaa ja en kaatunut enää kuin toiseksi viimeisellä pätkällä kun alkoi olemaan voimat niin loppu niin kuin aavistelinkin. Mutta hyvin kuitenkin meni kun voitin. Nyt vaan jatketaan pillerikuuria ja vähän ajetaan ensi viikolla ja sitten ruvetaan laittamaan pyörää Päitsikuntoon.

Uusimmat
- Kausi paketissa(Miko Mellin)
- Kesään kuuluu golffausta, kalastusta ja metsästystä(Miko Mellin)
- Kohti Päijännettä(Miko Mellin)
- Alkutalven kuulumisia.(Miko Mellin)
- Moi kaikki!(Miko Mellin)
Suosituimmat
- Kausi paketissa(Miko Mellin)
- Kesään kuuluu golffausta, kalastusta ja metsästystä(Miko Mellin)
- Moi kaikki!(Miko Mellin)
- Kohti Päijännettä(Miko Mellin)
- Alkutalven kuulumisia.(Miko Mellin)

Kommentit