Kausi paketissa
12.10.2011, 21:28. Kirjoittanut Miko Mellin
Hei kaikki!
Pitäis varmaan tehdä jonkinlainen yhteenveto kaudesta... Kauteen lähdettiin aika avoimin mielin ja varovaisin odotuksin kun vaihtui se luokka avoimeen. Talvella oli hyvin aikaa valmistautua kauteen ja pääsin hyvään vauhtiin ja se näkyi talvikisojen tuloksissa. Kun tulokset olivat hyviä niin
tavoitteetkin nousivat ja alkoi näyttää ja tuntua että olisi mahdollista ajaa mitaleista. Mitali näytti vielä hyvältä alkukesästä mutta Riihimäellä ollut huono ajovire ja Nummelassa vaivanut kurkkutulehdus veivät vauhdin ja Kärhänlenkillä ei enää pystynyt paikkaamaan tarpeeksi niin mitali lipui käsistä. Mutta kausi oli kuitenkin hyvä, koska ei aluksi osannut odottaa
paljon, mutta kyllähän se mitalin lipeäminen harmitti. Ensi kaudella uudestaan.
Kärhänlenkin jälkeen lähdin samana iltana Lappiin metsästämään kanalintuja. Eli rentoutumaan ja nollaamaan kautta, missä onnistuttiin hyvin. Sain jokusia lintuja ja ammuin uskomattoman monesta ohi! Mutta oli mukavaa vaihtelua moottoripyöräilyyn ja töihin. Viikon jälkeen oli paluu arkeen eli töihin ja pitäisi aloittaa peruskuntokausi talvea varten, vielä kun taikoisi
sen inspiraation siihen. Onneksi on jo alkanut spinning-tunnit niin ehkä niistä on hyvä aloittaa ja lisätä harjoituksia pikkuhiljaa. Eli lähteä syysmyrskyyn lenkille... No voihan sitä mennä salille jos sataa ja vaikka polkea pyörää jos kelit on kauheita. Kunhan tulisi hyvä talvi että olisi lunta eikä mitään sohjohommia niin pääsisi nopeasti ajamaan muiden treenien
lisäksi. Mutta että ei jää negatiivinen kuva tästä lopusta niin kyllä se on kiva kun on kausi ajettu ja saa treenailla kuinka haluaa ja kyllä sitä jo kohta ajamaankin tekee mieli.

Uusimmat
- Kausi paketissa(Miko Mellin)
- Kesään kuuluu golffausta, kalastusta ja metsästystä(Miko Mellin)
- Kohti Päijännettä(Miko Mellin)
- Alkutalven kuulumisia.(Miko Mellin)
- Moi kaikki!(Miko Mellin)
Suosituimmat

Kommentit