Alkutalven kuulumisia.
21.02.2011, 17:46. Kirjoittanut Miko Mellin
Alkutalvi on reenattu ihan pirusti kun olin työttömänä melkeen
vuodenvaihteesta viime viikkoon. Nyt pääsin töihin niin se näkyy kyllä
reeneissä, mutta täytyy vetää viikonloppuna enemmän ja viikolla pimeässä.
Kausi alkoi Nummisista ja se alkoi jopa ihan hyvin, pakkanen vain pikkuisen
haittasi kun meinasi sormet jäätyä ja sitten ei enää tuntenut kahvoja, mutta
se on kaikille sama.
Ajo kulki kylmässäkin hyvin kun vain sai eka pyörän vähän lämpeämään ja
herkistymään, sen jälkeen kun sitä oli jäädytetty aamupäivä siellä
parkfermessa. Ykköspätkän lopussa se alkoi olee suunnilleen sula mutta kuski
oli jo jäisempi kuin pyörä oli ollut aamulla, joten täytyi pikkusen jumpata
ennen kakkospätkää niin kyllä se siitä lähti lämpeämään. Pätkät olivat ihan
hyvät, ei ollut kauhean pitkiä ja olivat ihan hyvässä kunnossa. Se oli
järjestäjiltä oikea päätös että aamun kierros peruttiin, se olisi kyllä
ollut pikkuisen liian kylmää kyytiä.
Nyt on ollut vielä pikkusen epävarmuutta iskareiden kanssa, on säädetty ja
shimmattu kun on tullut ajossa aika paljon käsillä seisontoja ja selkä
kipeäksi. Nyt tuli sitten uudet setit ja on tosi hyvä! Eli Pinteleelle
lähdetään entistä itsevarmempana ja intoa täynnä katsomaan että onko ne
kepit oikeasti hyvät. Mutta pyörä on ainakin käteen sopiva, jerkkua on niin
että ranteet paukkuu ja nyt ne kepitkin tuntu menevän kohdalleen, että nyt
kuin vaan kerkeäsi töiltä treenata niin toivoa voisi olla. Kertoilen
Pinteleen kohelluksista ja jostain mitä mieleen tulee sitten kisojen
jälkeen.
Miko

Uusimmat
- Kausi paketissa(Miko Mellin)
- Kesään kuuluu golffausta, kalastusta ja metsästystä(Miko Mellin)
- Kohti Päijännettä(Miko Mellin)
- Alkutalven kuulumisia.(Miko Mellin)
- Moi kaikki!(Miko Mellin)
Suosituimmat

Kommentit