Viime hetket ennen Sixin alkua
07.08.2011, 21:51. Kirjoittanut Marita Nyqvist
Tervehdys,
kohta se kisa alkaa. Viime päivät on mennyt kisa viikon asioita järjestellessä. Tänään kiireet helpotti sen jälkeen, kun sain tavarat valmiiksi huomisen huoltoihin.
Perjantaina meillä oli ilmoittautuminen, minkä jälkeen oli hieronta, ruokailu, pätkän kävely ja iltavenyttelyt. Jos me naiset edes jossain olemme jätkiä parempia, niin venymisessä.
Lopuksi sitten lähdimme saunomaan ja uimaan meille varattuun saunaan meren rannalle. Saunomaan menimme fillareilla Loten ja Tomin kanssa. Saunomaan oli pyydetty myös USA:n mies- ja junnujoukkueet, mutta USA:n kuskien fobioiden vuoksi he eivät voineet mennä saunaan kuin pitkien houkuttelujen jälkeen, koska "siellä joutuu olemaan alasti". Saunomisten jälkeen käytiin vielä katsomassa pari mäkeä siirtymillä.
Lauantaina oli vuorossa joukkuekuvaukset, katsastus ja kaikenlaista yleistä järjestelyä. Lopuksi taas perinteiset venyttelyt ja siitä sitten avajaisiin Hamina Bastioniin. Bastionissa alkoikin Suomen joukkueiden tullessa esittelyyn melkoinen äänivyöry verrattuna muihin maihin.
Sunnuntai olikin sitten rennompi päivä. Aamulla sai nukkua pidempään ja sen jälkeen oli tavaroiden jako huoltoautoihin. Jaon jälkeen yhteisiin askareisiin kuului enään ruokailu ja iltavenyttelyt. Vaikka venyihän tämäkin päivä taas päälle yhdeksän illalla, ennen kuin palailtiin takaisin vaunulle.
Huomenna lähtöni on 8.56. ja siitä se sitten alkaa. Yritän aina kertoilla hieman kisakuulumisia viikon aikana, kun vain ehdin koneelle.
-Nöpe-

Uusimmat
- Ohoh, kevät!(Marita Nyqvist)
- Ajamisen makua(Marita Nyqvist)
- Kahvakuulia ja sulia kelejä(Marita Nyqvist)
- Final Day ja unelmasta totta!(Marita Nyqvist)
- 5. ja viimeinen täysi ajopäivä(Marita Nyqvist)
- 4. Päivä ja aina vaan sataa(Marita Nyqvist)
- 3. Päivä takana ja kisa puolivälissä(Marita Nyqvist)
- 2. päivä Sixillä(Marita Nyqvist)
- 1. päivä Sixiä takana(Marita Nyqvist)
- Viime hetket ennen Sixin alkua(Marita Nyqvist)
Suosituimmat
- Ohoh, kevät!(Marita Nyqvist)
- Kahvakuulia ja sulia kelejä(Marita Nyqvist)
- Final Day ja unelmasta totta!(Marita Nyqvist)
- Reilua ja tasapuolista(Marita Nyqvist)
- Ajamisen makua(Marita Nyqvist)
- Kotkaan saapuminen(Marita Nyqvist)
- 5. ja viimeinen täysi ajopäivä(Marita Nyqvist)
- Pitkä, muttei toivottavasti kovin kivinen viikko(Marita Nyqvist)
- Lämmintä kesän alkua!(Marita Nyqvist)
- Talvesta kevääseen(Marita Nyqvist)

Kommentit