• Talvesta kevääseen

    12.03.2011, 19:41. Kirjoittanut Marita Nyqvist
    Tervehdystä kaikille!

    En tiedä, mitä saan aina koneen kanssa sählättyä, mutta taas onnistuin jonnekin kadottamaan jo kerran kirjoitetun tekstin. Eikä ollut ensimmäinen kerta! Nähtävästi tietokoneet ei ole mua varten?!

    Mennyt talvi on taas ollut hyvä ja olen päässyt ajamaan paljon. Lumispooreja on ollut laidasta laitaan, mutta tässä meidän kulmillä kaikki ovat olleet hienossa kunnossa. Samoja polkujakaan ei ole hirveästi tarvinnut ajaa, kun spooreja on ollut yllättävänkin paljon auki. Innostuinpa jopa ajamaan pimeän aikaan valoilla. Jopa niin paljon, etten ole aikaisempina vuosina edes yhteensä treenannut näin paljoa pimeällä ajoa.

    Nyt olisi tarkoitus ajaa, jos kelit pysyvät hyvinä ja jatkaa kesään asti lokakuun puolivälissä aloitettua kuntokautta. Kesäksi sitten taas hieman muutetaan kuntopuolen ohjelmaa, kun ajamista tulee säännöllisesti myös arkipäiviin. Talvisin kun ajaminen kohdistuu lähinnä viikonloppuihin.

    Päitsille lähden tänä vuonna huoltotehtävien merkeissä, vaikka annan kyllä broidilleni huoltopäällikön viran. Hän kun on harjoitellut sitä puolta enemmän kuin minä. Yllättäen mulle lankeaakin autokuskin rooli; kuski on aina kuski, on menopeli mikä tahansa;)

    Päitsiä, kevättä ja lumien sulamista odotellessa...

    -Nöpe-
  • Kommentit

    Kirjoittanut WMX Vantaa???, 31.03.2011, 23:23
    Mites Vantaan MM:t, toivottavasti oot ajamassa.
    Kirjoittanut Marita, 02.05.2011, 19:15
    Valitettavasti en ota osaa Vantaan MM:ään muuta kuin katsojan roolissa. Sixille olisi tarkoitus yrittää päästä mukaan Suomen naisten joukkueessa.
    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana
    Marita Nyqvist

    Uusimmat

    Suosituimmat


    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01