Lämmintä kesän alkua!
06.06.2011, 19:42. Kirjoittanut Marita Nyqvist
Tervehdys!
Tässä alkukesästä olen ehtinyt treenaamaan mukavasti ja pari kisaakin ajamaan. Ensimmmäiset kapinat olivat Heinolassa motocrossin merkeissä ja seuraavana
viikonloppuna enskattiin Riihimäellä. Molemmat kisat olivat ihan mukavia, vaikka aivan erilaisia.
Heinolassa ajoin naistenluokassa sijat 3. ja 2. Yhteistuloksessa olin 2. Riihimäellä taasen ajoin B-luokassa ja tavoitteena oli nähdä, miten kunto riittää rankaksi mainostetussa kisassa. Kunto kesti, eikä edes maalissa ollut mitenkään väsynyt olo. Talvella tehty
pohjatyö alkaa kantaa hedelmää. Vauhtia vaan pitäisi saada roimasti lisää.
Konttisen Tomin kanssa meillä naiskuskeilla onkin ollut hyviä treenipäivä ja Tomi on
kovasti painottanut joka paikassa, että antaa mennä vaan. Itselle mieluisimpana treenipaikkana on ollut pienehkö, mutta tekninen supercross tyylinen rata, jonne
pääsimme ajamaan.
Radalla riitti koko ajan tekemistä, kun milloin oli edessä mutka, patti, hyppy, pattisuora tai
pateista ja pienistä hyppyreistä koostuva suora, minne piti keksiä itselle sopivin rytmi, jolla hyppiä tyhjiä välejä ylitse ja välillä hakea pohjan kautta vauhtia seuraavaan. Aivan sairaan mageeta!
Sixillekin tuli joukkuevalinnat ja meidän naisten joukkueeseen kuuluu lisäkseni Lotte ja
Hanna. Varmasti hyvä ja toimiva joukkue.
Nyt yritän päästä taas pikku hiljaa ajamaan, kun taisin saada Riihimäen kisassa hieman kylmää ja vilustuin. Kuumettakin oli hetken aikaa, mutta nyt alkaa jo näyttää paremmalta. Treenit heivasin samantien ja ainakin tällä hetkellä se näytti olevan hyvä ratkaisu, kun
tauti alkaa hellittämään jo viikossa. Maltti on valttia tässäkin.
-Marita-

Uusimmat
- Ohoh, kevät!(Marita Nyqvist)
- Ajamisen makua(Marita Nyqvist)
- Kahvakuulia ja sulia kelejä(Marita Nyqvist)
- Final Day ja unelmasta totta!(Marita Nyqvist)
- 5. ja viimeinen täysi ajopäivä(Marita Nyqvist)
- 4. Päivä ja aina vaan sataa(Marita Nyqvist)
- 3. Päivä takana ja kisa puolivälissä(Marita Nyqvist)
- 2. päivä Sixillä(Marita Nyqvist)
- 1. päivä Sixiä takana(Marita Nyqvist)
- Viime hetket ennen Sixin alkua(Marita Nyqvist)
Suosituimmat
- Ohoh, kevät!(Marita Nyqvist)
- Kahvakuulia ja sulia kelejä(Marita Nyqvist)
- Final Day ja unelmasta totta!(Marita Nyqvist)
- Reilua ja tasapuolista(Marita Nyqvist)
- Ajamisen makua(Marita Nyqvist)
- Kotkaan saapuminen(Marita Nyqvist)
- 5. ja viimeinen täysi ajopäivä(Marita Nyqvist)
- Pitkä, muttei toivottavasti kovin kivinen viikko(Marita Nyqvist)
- Lämmintä kesän alkua!(Marita Nyqvist)
- Talvesta kevääseen(Marita Nyqvist)

Kommentit