• Kurakurvailua

    15.06.2010, 07:57. Kirjoittanut Marita Nyqvist
    Jämsän rossikisa muodostui kunnon kurakisaksi. Vettä oli satanut koko edellisen yön ja rata oli sen myötä erittäin mielenkiintoisessa kunnossa. Kuraa ja pehmeää riitti jo treeneissä ja erien välillä tullut lisäsade ei ainakaan helpottanut tilannetta. Märkää riitti koko kierroksen ympäri.

    Erät menivät osaltani hyvin ja huonosti. Sijoitukset olivat 1. ja 2., vaikka toinen erä oli täynnä kommelluksia.

    Ekassa erässä olin lähdössä noin viidennen sijan kieppeillä. Tokassa mutkassa pääsin jo kolmanneksi ja muutamaa mutkaa myöhemmin pääsin kärkeen. Kärjessä ajoin sitten maaliin asti, välttäen suurempia virheitä. Viimeiselle kierrokselle oli pakko heittää lasit pois, kun ei niiden läpi nähnyt enään yhtään mitään. Liekö jo aikaisemmilla kierroksilla ollut haittaa huonosta näkyvyydestä, sillä viimeisellä kierroksella ajoin sitten nopeimman kierrosaikanikin.

    Toisen erän startti meni paremmin kuin ensimmäisen ja pääsin samantien toiseksi Kärkkäisen Sannan kantaan. Kolmannessa mutkassa hain jo ohitusta, mutta sisämutkassa oli sen verran syvä spoori, että jalkatappi otti spoorinreunaan kiinni ja siinä tuli sitten jo heitettyä ekat lipat! Ei muuta kuin nopeasti vehkeet pystyyn ja matkaan. Toisella kierroksella pääsin sitten jo miltei Sannan rinnalle, mutta yllättäen sain kaikki kurat päälleni ja näkyvyys oli hetken täysi nolla. Ja tottakai Sanna pääsi taas hieman karkaamaan. Kolmannella kierroksella päätin sitten taas lähteä yrittämään ohitusta, mutta kun radalla oli aikalailla yksi hyvä linja, niin enkös mennyt taas nurin, kun hain ohituspaikkaa sen "hyvän linjan" ulkopuolelta. Siinä kuralammikosta pyörää nostellessa alkoi jo itseänikin hymyilyttää. Lopun kisaa ajoin sitten enemmänkin varmistellessa, kun ei käsikään meinannut pysyä kuraisessa kaasukapulassa. Toisinaan kun käänsi kaasua, niin käsi vain pyöri tupin ympärillä, mutta itse kaasukapula ei kääntynyt, eikä vauhtikaan lisääntynyt. Toiseksi viimeisellä kierroksella kävin vielä kolistelemassa honkiakin, kun kaasukäsi lipesi tupilta patikossa ja ajauduin ulos radalta.

    Eli tapahtumia toisessa erässä piisasi enemmän kuin tarpeeksi ja oletettavasti seuraavissa lähdöissä ei ainakaan enempää voi tapahtua. Toivottavasti! Mutta pakkohan se on yrittää hakea toista linjaa, jos meinaa ohitse päästä, kun läpikään ei voi ajaa. Välillä se vain kostautuu itselle. Varsinkin näissä olosuhteissa. Sinänsä olen lopputulokseen ihan tyytyväinen, sillä moni muu ei kahdella kaatumisella, yhdellä ulosajolla ja yli puolet erästä luistavalla tupilla ajamisella olisi ollut toisena ja "vain" 15 sekunnin päässä ykköspaikasta.

    Kuraisin terveisin
    Nöpe
  • Kommentit

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana
    Marita Nyqvist

    Uusimmat

    Suosituimmat


    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01