Final Day ja unelmasta totta!

Tervehdys,

nyt Sixi takana ja täytyy sanoa, että unelmasta tuli totta! En olisi ikinä uskonut kisaan lähtiessäni, että voittaisin naistenluokan, vaikka tottakai se oli yksi asia unelmissani. Vauhti kuitenkin riitti ja kaikki meni nappiin, voitto tuli ja joukkueena saatiin vielä mitalikin. Velipoika muistutti kyllä kisan jälkeen, että ennen kisaa sanoin, että olisi hienoa, jos Eero voittaisi oman luokkansa ja minä omani. Eeron voittoon uskoin kuitenkin enemmän kuin omaani, mutta olihan se hienoa, että saman kerhon kasvatit otti luokkavoitot!

Palataan vielä viimeiseen päivään:
Aamu lähti levollisin mielin käyntiin. Mitään huoltohommia ei aamuhuoltoon jäänyt ja niinpä keskityin sponssien tarrojen puhdistukseen. Lähtö tapahtui käännetyssä lähtöjärjestyksessä ja minä lähdin viimeisenä naistenluokassa. Naisia sattui vielä olemaan pariton määrä mukana, joten olin aivan yksin lähtölinjalla.

Kotkasta matka jatkui kohti loppucrossi paikkaa, Karhulan crossirataa. Crossiradalla oli vielä loppuhuolto ennen loppucrossia. Tässä huollossa en myöskään tehnyt muuta kuin kiillottelin pyörää ennen crossierää, jossa naiset ajoivat 7 kierrosta.

Ikinä ennen crossierää en ole jännittänyt niin paljoa kuin nyt. Perhosia oli miljoona vatsassa ja jännityslaukesi vasta, kun puomi kaatui ja päästiin matkaan. Lähdön otin varman päälle, ilman hölmöilyjä. Pääsin kuitenkin kolmanneksi lähdöstä ja toisella kierroksella nousin toiseksi, kun toisena ollut akveri kaatui. Yritin päästä Lulustakin ohitse, mutta kun hän huomasi linjani, ei se enään onnistunut. No, 1,7 sekuntia ei ole paljoa hävitty. Kolmas jäikin meille liki 40 sekuntia, joten aika kahdestaan saimme taistoa vääntää.

Maaliin tultua oli sitten kunnon tuuletusten vuoro. Sitten pyörät parcfermeen, muutamat haastattelut ja liikutuksen kyyneleet. Niin hyvältä naisten totaalin voitto tuntui.

Radalta sitten hotellin kautta palkintojenjakoon. Palkintojen jaossa kävikin sitten pieni kämmi, kun ensin julistettiin Puy naisten luokan voittajaksi ja kerhojoukkueiden tuloksissakin oli hieman parantamisen varaa, sillä tuloksia lueteltiin loppucrossista eikä todellisista lopputuloksista. Jessicakin etsi minut käsiini, kun Puy kuulutettiin lavalle ja ihmetteli, että mitä hittoa nyt tapahtuu?! Palkintoni sain sitten samalla, kun joukkuemitalit jaettiin, mutta olisinhan mielummin tuulettanut voittajana ykköspallilla ilman muita, kuin että palkinto tuodaan puoliksi jemmassa samaan aikaan joukkuemitaleiden seassa. Ehkä seuraavalla kerralla ajetaan vain loppucrossi, kun sen perusteella palkinnotkin jaetaan.

Palkintojenjaosta matka jatkui kohti Seurahuonetta, jossa juhlat jatkuivat aamun tunneille asti. Tunnelma oli aivan mahtava ja samalla näki vielä viimeisen kerran muita kuskeja, ennen kuin kaikki jakautuivat kohti kotimatkaa.

Sunnuntaina lähdimme puolilta päivin kotimatkalle. Unikin tuli hyvin nopeasti illalla. Liekö sitten johtunut kisaviikosta vai edellisestä yöstä..? Joka tapauksessa, viikko oli omalta osaltani aivan fantastinen, vaikka välillä onni tuntuikin olevan minua vastaan. Realistisena en uskonut luokka voittoon, vaan tavoitteena oli ottaa joukkue mitali. Nyt tuli molemmat. Ja hei, ei ole muuten ihan helppoa olla huolloissa, kun ympärillä pyörii kameroita ja ihmisiä tarkkailemassa, että kukaan ei tee mitään ylimääräistä.

Ihan en vielä huomenna ole sarjacrosseissa viivalla, mutta tästä lähdetään kohti seuraavia haasteita!

-Nöpe-