• 4. Päivä ja aina vaan sataa

    11.08.2011, 21:55. Kirjoittanut Marita Nyqvist
    Moikka,

    neljäs päivä alkoi taas tuttuun tyyliin sateella. Kuinkas muutenkaan.. Omalta kohdaltani tämä päivä oli täynnä tapahtumia.

    Aloitetaan vaikka aamuhuollosta. Ensin oli vuorossa pohjapanssarin irroitus, jotta pohjaroppu ja öljyt saatiin koneeseen. Panssari oli saanut sen verran iskuja, että ropun irroitusta varten oleva reikä oli siirtynyt pois ropun kohdalta. Tämä onnistui ihan hyvin, samoin kuin takarattaan vaihto. Sen jälkeen alkoikin tulla ohjelmaa.

    Takarattaan vaihdon yhteydessä oli rengas otettava irti. Samalla raotin ruuvimeisselillä jarrupaloja, jotta saan helpommin levyn palojen väliin takaisin. No, jarrutpa ei palautuneetkaan normaalisti poljinta polkemalla, vaan jäivät kokonaan kadoksiin.

    Siitä sitten kohti ensimmäistä pätkää ilman takajarrua. Hmm, ja ennen ekaa pätkää piti sitten vaihtaa siirtymällä vielä tulppa, kun käynti alkoi pätkimään enemmänkin. Tulpan vaihdon kaikki toimi käynnin puolesta ok, mutta laskettelurinne pätkän ajaminen ilman takajarrua oli kaikkea muuta kuin kivaa. Muuten jopa pidin Uuperin rinteestä ekalla kierroksella. Toisella se olikin sitten aika selviytymiskamppailua.

    Uuperista matka jatkui kohti Bastionin huoltoa. Yritimme ilmata jarrua, mutta mikään ei auttanut ja minuutin AT:lla jatkoin kohti seuraavaa tankkaushuoltoa. Tankkaushuollossa minua odotti sitten uuden karheat jarrut. Nopea jarrujen vaihto ja eikun matkaan kohti Salpalinjan pätkää. Pätkä tuli kivasti, mutta seuraavaan huoltoon ei jäänyt juurikaan aikaa, koska olin viettänyt sen ajan jarrua vaihtaen edellisellä huoltopisteellä.

    Tämän jälkeen kaikki toimi ihan ok. Loppuhuoltoon jäi enää pakollinen ketjulukon ja alkukäyrän vaihto. Aamuksi jätin suosiolla renkaan vaihdon. Putsarin ehdin myös vaihtaa.

    Tänään meni pätkät ihan ok ja pohjaaikojakin tuli jokunen. Sain lisää ero Jessicaan ja samalla sen himoitsemani ensimmäisen päivävoiton =)

    Huomenna olisi tarkoitus pitää ero samana tai kasvattaa sitä. Joukkueena saimme lisää eroa Australiaan, kun heidän mimmit oli harhaillu siellä täällä.

    Huomenna puristetaan sitten viimeinen kokonainen ajopäivä ja sitten on jäljellä enään lauantain loppucrossi. Hyvillä mielin jatkan eteenpäin.

    -Nöpe-
  • Kommentit

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana
    Marita Nyqvist

    Uusimmat

    Suosituimmat


    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01