• 3. Päivä takana ja kisa puolivälissä

    10.08.2011, 19:48. Kirjoittanut Marita Nyqvist
    Tervehdys,

    nyt on kolmas päivä takana ja kisa puolivälissä.

    Tänään satoi lähestulkoon koko päivän ja fiilikset laski sitä mukaan, mitä enemmän vettä oli matkan varrella. Siirtymät oli toisinaan yhtä isoa vesilammikkoa.

    Aamupäivän pätkät meni ok, mutta iltapäivällä alkoi sitten tökkiä. Ensin Uuperissa jäin kiinni yhteen mutarinteeseen, jossa oli muitakin nostelemassa vehkeitä. Siitä rytäkässä irtosi sitten lopullisesti jo aikaisemmin pyörimään lähtenyt tuppi. Onneksi pätkän maalissa oli itselleni puhtaat lasit ja hanskat, joten kun puhdisti tangon pään ja otti puhtaan hanskan käteen, oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Vielä käsi toinenkin flaksi ja seuraavassa huollossa oli jo uusi tuppi odottamassa minua. Bravo, sain uuden tupin jo seuraavalle pätkälle.

    Tänään jäin tuloksellisesti kärjestä enemmän, mutta onneksi sain pidettyä Jessican takanani ja nousin naistenluokan kärkeen. Toisin kuin eilen kerroin, otettiin meiltä eiliseltä yksi pätkä pois, mikä pudotti meikäläisen tuloksissa kakkoseksi.

    Siirtymällä heitin yhdet kunnon lipat ja toiset vähän pienemmät. Matka kuitenkin jatkuu huomenna ja ensimmäisenä aamulla olisi pohjapanssarin irroitus, jotta saa pohjaropun kiinni ja öljyt sisään, sekä takarattaan vaihto. Elikkäs kiirettä pitää.

    -Nöpe-
  • Kommentit

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana
    Marita Nyqvist

    Uusimmat

    Suosituimmat


    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01