• Reissaamista sekä turvonneita rauhasia

    17.02.2012, 22:54. Kirjoittanut Ludde Söderberg
    Arvoisat lukijat, olen päättänyt jatkaa blogini aktiivista päivittämistä. Viime vuoden ryntäys MM-sarjaan oli sen verran vaativa, että en oikein jaksanut ajatella muuta kuin ajamista. Nyt kuitenkin meininki tulee olemaan lähempänä vuoden 2010 seikkailua, ajaessani Antti Pyrhösen kanssa MX3-sarjaa. Ja reissublogi tämä olikin alun perin. Sitä paitsi tapasin MP-messuilla Xracingin Jani Hovin, joka oli selvästi laihtunut viime vuodesta. Jani kertoi hätääntyneenä kuinka hänen talonrakennuksensa on suorastaan tyssännyt lukijoiden hävittyä sivuilta ja rahavirran taantuessa. ”Multa jää keittiö rakentamatta jos sä et nulikka ala kirjoittaa blogias taas” Jani tokaisi, ja vilautti samalla taskussaan olevaa sikarileikkuria.

    Todella hektisen syksyn sekä MP-messujen seisoskelun jälkeen pääsimme siis vihdoin matkaan. Vanha kunnon Sprintteri, joka on ristitty ”Makiabussiksi”, huollettiin/katsastettiin aivan viime tipassa, onkin ollut todella innoissaan päästyään takaisin Keski-Euroopan teille. Laivaan astui minun lisäkseni uusi mekaanikkoni Jani ”Jake Fishneck” Kalajanniska, sekä Antin kokeneempi mekaanikko luutnantti Heikkonen. Virkistävän laivamatkan jälkeen ajoimme läpi yön Belgian Lommeliin. Vastassamme oli kammottavin näky, jonka nuori moottoripyöräilijä voi kuvitella. Lommelin tiilitalot sekä kangasmainen, pehmeähiekkainen maasto oli täysin lumen peitossa. Minä otin tämän kaikkein raskaimmin. Shokki oli niin jykevä, että korvani edessä oleva talirauhanen veti rännät sieraimiinsa ja tulehtui. Tästä seurasi puolikkaan golfpallon kokoinen kipeä patti, joka piti siis käydä näyttämässä paikallisessa sairaalassa. Hyvin alkoi reissu: tohtori totesi että ”tässä on jotain mätää”, puhkaisi ärtyneen rauhasen, ja laittoi antibiootit päälle. Olen siis joutunut istumaan sivussa muutaman päivän, mutta nyt lisäkivekseksi nimetty patti on jo rauhoittunut ja voin todennäköisesti aloittaa harjoittelun pian. Ei tämä kovin suuri menetys ole ollutkaan, sillä maa on todella kova ja jäinen, eikä ajoharjoittelu ole kovin hyödyllistä siksi ollut.

    Tänään teemme suunnitelman, ja päätämme lähdemmekö etelään päin vai jäämmekö tänne odottamaan tälle viikolle luvattuja lämpimämpiä kelejä. On ollut hienoa seurata Antin toimintaa. Mies on kehittänyt muutamassa vuodessa melko ammattimaisen paketin, jossa show-meininki sekä kaikki muu ylimääräinen on karsittu pois ja keskitytään pelkästään olennaiseen, eli ajamiseen. Tästä tulee varmasti hurja vuosi. Stay tuned.

    Kiitos mielenkiinnostanne,
    Ludde #388

    PS. Internet-yhteyden puuttuessa en ole ehtinyt lisätä tätä blogia heti sen jälkeen kun kirjoitin sen. Tämä on siis kirjoitettu 13.2. ja nyt on jo päästy vetämään treeniä oikein huolella. Tällä hetkellä kirjailija on Ranskan Dunkerquessa ajamassa pehmeetä rataa. Maistuu. Uusi Honda on tajuttoman hyvä.
  • Kommentit

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana
    Ludde Söderberg

    Uusimmat

    Suosituimmat


    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01