Nyt ei olla Suomessa..

Noin kuukaudenmittaisen Suomessa oleskelun jälkeen, ryhmä Söderberg & Helenius löytävät jälleen itsensä Euroopan motocrosspiireistä. Tällä kertaa tie on johdattanut meidät Itäiseen Eurooppaan, joka onkin melko vieras sekä kuskille että mekaanikolle. Saavuimme Puolan Gnydiaan 9. kesäkuuta, josta ajoimme melko kiireisesti Saksan puolelle. Yövyimme supermotoa Euroopassa ajavien ystäviemme Hermusen sekä Kingeliinin tiluksilla. Ystävälliset nahkapuku-kaverimme antoivat meidän yöpyä tiskausta sekä ruuanlaittoa vasten, sekä näyttivät meille paikallisia crossiratoja. Supermoto- kavereilta suuntasimme kohti Tsekkejä, jossa minun osalta jatkui motocrossin EM-sarja.

Tsekeissä rata vaati hieman totuttelua. Vanhalla nurmipintaisella radalla oli kilpailtu jo varmaan sata vuotta ja se on varmasti ollut unelmarata 350 kuutioisella CZ:lla, mutta suomalainen KTM-pilotti myöntää kyllä olleensa aluksi melko hukassa. Kisaeriin mennessä sain tosin hommasta kiinni, ja kun tulinen KTM:ni irtosi vielä starteissa kärkeen molemmissa erissä, oli homma sinetöintiä vaille valmis. Sinetti jäi tosin puuttumaan. Ensimmäisessä erässä kisaaminen päättyi toiselta sijalta seinään. Ilmeisesti unohdin tohkeissani jarruttaa tarpeeksi ja kimposin radalta ulos.
Toisessa erässä olin yhden kaatumisen jälkeen kymmenes.

Viikon kuluttua oli edessä Slovakian EM-osakilpailu, Senkvicen kylässä. Rata oli kuin tehty minulle. Homma luisti todella hyvin, ja pystyin lauantain karsintaerässä ajamaan helposti kärjen tuntumassa. Ajaessani kilpaa neljännestä sijasta, tulin kuitenkin erittäin teknisessä pattisuorassa noin metrin tavoitetta pidemmälle ja kimposin holtittomasti ilmaan. Ilmalentoni aikana ymmärsin, että nyt käy huonosti. Rämähdin takaisin maanpäälle ja nousin ylös. Tärähdys löi minulta välittömästi ilmat pihalle, ja noustessani ylös väistelin paniikissa kohti tulevia kilpakumppaneitani. Päästessäni liikkeelle olin tasan viimeinen. Huomasin pientä kipua nilkassani, mutta jatkoin erän loppuun. Ohitin noin 10 kuskia ja olin maalissa 20. Mekaanikko ja paikalle lentänyt isäni (team manager), kirosivat kieroa takahäkkiä. Itse huomasin vain sen, että nilkkani oli todella kipeä. Buranan avulla nukutun yön jälkeen harkitsin vielä ajamista sunnuntain kilpailuerissä, mutta jalka ei kestänyt edes kävelyä -ajamisesta puhumattakaan.

Tiemme vei siis Slovakiasta Wieniin, tapaturmaklinikalle. Wien kuulosti paremmalta idealta kuin Bratislavan sairaala. Ennakkoluuloja. Automatkalla mietin jo kauden päättymistä, jatko-opiskeluja sekä puolustusvoimiin astumista, mutta Wienissä lekuri väitti jalan olevan vain venähtänyt. Perkuleen kipeä se ainakin on. Nyt olemme matkalla Belgiaan, jossa saamme asustaa toistaiseksi turistioppaana Chileläiselle motocrosskuljettajalle toimivan A. Pyrhösen kämpillä. Edessä on nilkan parantelua ja sen jälkeen entistä kovempaa ajoharjoittelua. Analysoidessa nykyistä tilannettani, luulen että vika on kokemattomuudessa. Pystyn vastaamaan EM-sarjan vauhtiin hetken, mutta se vaatii äärimmäistä keskittymistä. Ajoharjoittelu ja kilpaileminen EM-sarjassa on ainoa lääke tähän tilanteeseen. Renkaat on saatava pysymään maata vasten.

EM- Sarja jatkuu muutaman viikon kuluttua Espanjassa. Toivottavasti itävaltalainen lekuri oli oikeassa, ja jalka paranee itsestään siihen mennessä. Tienpäällä ollessamme on meillä usein aikaa pohtia ja spekuloida asioita. Muistan talvella kuulleeni noin kymmenkunta kertaa jonkun suomalaisen kuskin puhuva EM- tai MX3-luokan kilpailujen ajamisesta, missä ne kaikki nyt on? Usein saa myös kuulla ihmisten moittivan MX3-luokan tasoa, ja jopa Pyrhösen MM-mitalista olen kuullut vähättelyä. Jos se sitten on niin helppoa, missä ne kaikki suomalaiset kuskit on? Toisaalta mitä se minulle kuuluu, olen vain känkkäränkkänä tämän nilkkani takia.

Ludde #338

Myöhemmin lisättyä: Jalalla on nyt ajettu, ja se kestää. Säikähdyksellä selvittiin.