Mitaleita ja Joukkuekisoja
19.10.2010, 14:43. Kirjoittanut Ludde Söderberg
Bloggaamisen Suomenmestaruutta ei vielä ole tullut, mutta crossin MX2-luokan mestaruus varmistui Iisalmessa heti Vantaan EM-osakilpailun jälkeen 28.8. Melko nättiä! Alun perin piti kirjoittaa tämä jo pari viikkoa sitten, sillä tutuksi tulleella, tylsällä, Saksan laivalla. Mutta valitettavasti kaadoin reissu-läppärini päälle tienpäällä tehdyssä kokkauksessa noin 3dl oliiviöljyä. Se on nyt rasvattu.
Tähän vuoteen on mahtunut paljon hyvää. SM-kaudelle mahtavin mahdollinen päätös oli takuulla Kerho-joukkueiden SM kulta, joka tuotiin koti-Seutulaan itseni sekä ”Iso-Tonin” että ”Pikku-Tonin” (Erikssonin sekä Matikaisen junnuiän lempinimet, nykyään kaverit ovat molemmat melko ”isoja”) avulla. Tuntuu myös hienolta tuoda palkinto Helsingin Moottorikerholle, jonka juniorityöskentelyn hedelmiä me kuskit periaatteessa olemme kaikki. Jos joku ei tiennyt niin sekä minä itse, Toni Eriksson ja Toni Matikainen asumme noin 400m päässä toisistamme, kotikulmillamme Kuusistontiellä (Iso-Toni on toki jo muuttanut omaan kämppään).
SM-kisojen jälkeen teimme tiimipäällikön (Make-faija) kanssa päätöksen olla osallistumatta viimeiseen EM-kilpailuun Sveitsissä, sillä sijoitus ei enää ollut juurikaan parannettavissa. EM-sarjasta irtosikin yhdeksäs sija, joka kyllä lämmittää mieltä. Epävirallinen tavoite oli olla kymmenen parhaan joukossa, ja kauden loppupuolen kisat menivät osaltani tosi hienosti. Kisakaudesta jäljellä olikin enää joukkue MM-kilpailut. Ensin oli luvassa MXON eli Joukkue-MM Coloradossa.
Lapsena muistan nähneeni jotain kämäsiä Eurosportilta nauhoitettuja pätkiä edellisistä Joukkue MM-kilpailuista, ja miettineeni että ”tonne jos joskus pääsee, niin olen tyytyväinen motocross-uraani.” Kun kisa vielä järjestettiin USA:ssa, jossa olen aina halunnut kilpailla, oli se vain todella hienoa kaikin tavoin. Kisa itse meni yllättävän hyvin. Kyseessä oli kuitenkin sekä itseni, että Erikssonin Tonin ensimmäinen GP-tason kilpailu ulkomailla, ja mielestäni se meni siihen nähden todella hyvin. Joukkuehenki oli todella mukava, ja reissu oli kaikin tavoin oikein hauska. Kirjoittelen varmaan myöhemmin USA:n reissusta lisää, sillä siitä on paljon kerrottavaa! Iso kiitos kuitenkin koko Team Finlandille, jonka keulassa hääräsivät Jussi Vehviläinen sekä Tomi Konttinen.
Kesäkauden viimeinen kisa oli alle 21-vuotiaiden joukkue-MM, joka järjestettiin viimevuosien tapaan Angreaussa, Belgiassa. Siellä joukkueeseen kuuluivat minulle MX2-luokassa (todella kovan taistelun jälkeen) tutuksi tulleet Juuso Matikainen sekä Atte Jousi. Oli kiva edes kerran vuodessa ajaa kavereiden kanssa, eikä heitä vastaan! Vaikka olen molempia aina pitänyt todella asiallisina sekä mukavina äijinä, tuo kaudenmittainen taistelu SM-mitaleista totta kai pientä ”kitkaa” kaveria kohtaan, tai siis ylipäätänsä haluaa voittaa frendin. Se on luonnollista! Mutta sitä ei kyllä tosiaan ollut havaittavissa reissulla, kaikilla oli varmasti hauskaa. Vaikka kisa ei ihan yhtä hyvin mennyt kuin viime vuonna, oli se silti mielestäni todella hyvä kisa. Ajoin itseäni tyydyttävän kisa-viikonlopun, ja rata on kyllä yksi parhaista mitä tiedän. Pellolle rakennettu luonnonmukainen ja todella ”Old-school” tyylinen rata on motocrossia parhaillaan! Oli myös kiva seurata 85cc-joukkueen meininkiä. Toivon että jäbille jäi tietynlainen ”kaipuu” Euroopan kinkereihin, sillä siellä ajetaan tosissaan alusta loppuun! Toivottavasti silmät aukesivat myös hieman Euroopassa kisaamiseen, se on omanlainen haasteensa, kun esimerkiksi aamupalaksi ilmestyykin pulla ja snapsi-tyylinen kahvi, puuron sijaan.
Belgian kisan jälkeen olen ottanut viikon ihan iisisti ja juhlinutkin jopa! Kuusistontien SM-dominoinnin jälkeen päätin järjestää oikeen kunnon Kulta-juhlat. Kun vielä ystäväni Fiftyfinlandista järkkäsivät takapihalle kasan pikkumopoja, oli aika pitää kauden viimeinen Nurtsipohjainen kilpailu! Tuloksena kingi ilta ja todella mutainen takapiha. Onneksi Mutsi ja Faija ymmärsi!
Lisää Blogia tulossa lähiaikoina!
Ludde #338

Uusimmat
- Terveisiä Härmään(Ludde Söderberg)
- Raskasta hiekkaa (rapeita vohveleita)(Ludde Söderberg)
- Reissaamista sekä turvonneita rauhasia(Ludde Söderberg)
- Yleisöanalyysiä maailmalta(Ludde Söderberg)
- Ludde pohtii blogin aiheita(Ludde Söderberg)
- Huomenta Espanja!(Ludde Söderberg)
- Kiitos ja anteeksi!(Ludde Söderberg)
- Tallilla kuiskitaan....(Ludde Söderberg)
- Mitaleita ja Joukkuekisoja(Ludde Söderberg)
- Mietteitä ja jälkifiilistelyä!(Ludde Söderberg)
Suosituimmat
- Terveisiä Härmään(Ludde Söderberg)
- Raskasta hiekkaa (rapeita vohveleita)(Ludde Söderberg)
- Reissaamista sekä turvonneita rauhasia(Ludde Söderberg)
- Tallilla kuiskitaan....(Ludde Söderberg)
- Yleisöanalyysiä maailmalta(Ludde Söderberg)
- Huomenta Espanja!(Ludde Söderberg)
- Ludde pohtii blogin aiheita(Ludde Söderberg)
- Mitaleita ja Joukkuekisoja(Ludde Söderberg)
- Mietteitä ja jälkifiilistelyä!(Ludde Söderberg)
- Urheilun monet kasvot - hyviä ja huonoja päiviä(Ludde Söderberg)

Kommentit
J-law #338