Ludde pohtii blogin aiheita

Johan on aikaa vierähtänyt viimeisestä blogistani. Taas. Tähän ainoa pätevä selitys on se, etten ole oikein keksinyt aihetta josta kirjoittaa. Viime vuonna kyseessä oli reissublogi, joka on blogina aika helppo. Kattoo vaan miten hommat menee, ja kirjoittaa sitten vähän siitä missä päin menee, kuinka erilaista se on Suomen menoon verrattuna, ja mitä kaikkea hölmöä sitä saakaan aikaiseksi sotkiessaan ympäri Eurooppaa vuoden -99 Sprintterillä. Nyt tilanne on tosin toinen, koska onnekseni , ja toki myös viimevuoden Euroopan-ympäriajon ansiosta, pääsin uuteen ja toimivaan MM-tiimiin. Ei siis tarvitse reissailla enää niin eksoottisesti, eikä kukaan oikeastaan jaksaisi lukea blogia Blue1:n lennoista tai turvatarkastuksista.

Mietin siis aihetta tuossa pari kuukautta. Ajattelin hetken, että kirjoittaisin elävästi MM-kisoista ja eristä, mutta toisaalta niistä voi lukea myös kisatiedotteista. Aika äkkiä menisi maku perinteisiin ”startti onnistu hyvin, mutta sitten mää kaatusin”- tyyppisiin kirjoituksiin. Myöskään liiallinen tilanteiden päivitys ei mua juuri kiinnosta. Tarkoitan siis jatkuvaa tilanneanalyysiä, esimerkiksi: ”nyt me asutaan todella mukavassa Belgiassa, jossa radat on pehmeitä, puutarhat siistejä”-tyyppisiä kirjotuksia. Tulin siis tulokseen, että kirjoitan vähän silloin tällöin, mistä sattuu, kuhan se on kiinnostavaa.

MM-kausi on nyt siis avattu. Ensimmäinen kisa Bulgariassa meni vähän vapistessa, ja kantapäätä kipeyttäessä. Pistereppu jäi tyhjäksi, sen sijaan selässä painoi Piste-Apina, joka onneksi ajettiin pois Hollannin Valkenswaardissa. Valkenswaard oli hieno kilpailu, jonka hienoutta edesauttoi mahtava keli, pari hyvää treeniviikkoa ennen kilpailua ja kiva yhteisfiilis tiimin sisällä. Pistereppuni on yhä kevyt, mutta toivon saavani siihen lisätäytettä mahdollisimman pian.

Valkenswaardin kilpailun jälkeen sain tosin huomata vanhan tunteen, jonka olen kokenut ennenkin. Ei se apina selästä mihinkään lähde, se vaan tippuu repparista ja kiipeää hetken kuluttua takaisin. Motocrossissa mielestäni paras tapa edetä uralla, on asettaa pieniä tavoitteita eteenpäin, ja napsia niitä yksi kerrallaan. Kun yhden tavoitteen saa alta pois, on toinen jo valmiiksi edessä. Vaikka tavoite olisi maailmanmestaruus, ja sen voittaisi, olisi edessä jälleen uusi kausi ja uusi mestaruus metsästettävänä (=uusi apina repussa). Kinkkistä hommaa! Täytyy myöntää, etten ajatellut tuota, kun joskus unelmoin ajavani rossia ammatikseni. Se tekee siitä melko hankalan ammatin, puhumattakaan kaikista esteistä, kuten loukkaantumisista ja muista murheista, jotka hidastavat matkaa. Siksi täytyykin jälleen nostaa hattua kaikille suomalaisille ja muille, jotka ovat MM-crossissa menestyneet (unohtamatta totta kai minkään muun lajin menestyjiä).

Seuraavaksi edessä on Suomen Supercross-kauden avaus ja tämän jälkeen Amerikan reissu, joka kattaa niin US GP:n Kaliforniassa, sekä Brasilian osakilpailun Etelä-Amerikassa. Olo on nyt vähän nuhainen, joka ei oikein sovi pitkänmatkan lentoihin. Puhumattakaan siitä, että jenkit menivät juuri maanantaina sitten nistimään sen Osaman. Kiva lentää Lontoon kautta Kaliforniaan. Ehkä siitä lennosta voiskin tehä vähän reissublogia!

Kiitos lukijoille ja terveiset kommentoijille, Kehäkettua siteeraten ”älä dumaa, jos et oo dumari”.

Ludde #388

Ps. Kiitos kaikille suomalaisille, jotka ovat reissanneet ulkomaille meitä katsomaan. Se on tosi nastaa.