• Euroopan halki, alle viikossa

    14.07.2010, 21:18. Kirjoittanut Ludde Söderberg
    Lähdimme keskiviikkona A. Pyrhösen turvallisesta Belgian tukikohdasta kohti Espanjan EM-osakilpailua. Puolentoista viikon treenaamisen sekä nilkan parantelun jälkeen, oli edessä 1700km automatka toiselle puolelle Eurooppaa. Matka meni tosin yllättävän helposti, sillä pysähdyimme päiväksi Ranskan rannikolle, Biarritziin, jossa otimme aurinkoa ja surffasimme hieman. Ei paha!

    Espanjan kisa meni suht hyvin, vaikka en sijoituksiini ollutkaan kovin tyytyväinen. 19 EM-pistettä lämmitti toki mieltä huomattavasti enemmän kuin kaksi nolla-erää. Kisan jälkeen vilkaisimme Tommin kanssa karttaa, ja mietimme tulevaa koitosta hieman. Meillä oli siis viikko aikaa siirtyä Espanjasta Sloveniaan, eli toiselle puolelle Eurooppaa! Ja vielä pitäisi ehtiä treenaamaan kerran tai pari viikolla. Suunnitelmasta tuli seuraavanlainen: ensin ajettaisiin takasin Ranskan länsirannikolle, jossa yövyttäisiin. Tämän jälkeen edessä olisi noin 1200km matka Ranskan läpi Italiaan, jossa harjoiteltaisiin tutulla Cremonan radalla. Ja ei muuta kuin matkaan!
    Ensimmäinen etappi sujui kivuttomasti heti sunnuntain erien jälkeen. Toiselle etapille lähtiessämme aurinko porotti jo melko rankasti ja Sprintterin sisällä lämpö nousi varmasti noin 35 Celsius-asteeseen. Ranskan läpi ajaminen on muutenkin hieman ärsyttävää, sillä noin kahdenkymmenen minuutin välein saa pysähtyä maksamaan tietullia, jonka hinta heittelee 10-50 euron välillä. Auringon laskiessa, löysimme itsemme Cannes-Nizza-Monaco akselilta. Kuuluisat kaupungit houkuttelivat luokseen, mutta nyt ei ollut aikaa kulttuurille, rossia tänne oli tultu ajamaan.

    Pysähdyimme Monacon yläpuolelle huoltoasemalle, ja katselimme hetken legendaarista satama-aluetta. Mietimme paljonko satamapaikka maksaisi Tommin kaksimetriselle Terhi veneelle, mutta luovuimme pian ideasta. Toisaalta onhan tässä kierretty jo melkein koko Eurooppa läpi Sprintterillä, seuraavaksi voisi seilata Terhillä Monacoon... Huoltoaseman pihalla bongasimme vanhan, Suomen kilvissä olevan Volvon joka veti perässään yhtä vanhaa, mutta sitäkin suurempaa asuntovaunua. Bensiksen sisällä huomasimme erittäin väsyneen näköisen, pohjolan murteella englantia puhuvan pariskunnan, ja pienen tytön. "Suomalaisia!" tokaisin. "Hä, mistä sä pomppasit?" vastasi mies, ja kertoi sitten kuinka he olivat erikoisella setupillaan kiertäneet 9000 km ympäri Eurooppaa. "Käytiin me Afrikassaki", lisäsi nainen. Melkoista!

    Saavuttuamme Italiaan, treenasimme pari päivää tutuilla radoilla, ja suuntasimme sitten kohti Sloveniaa. Maasta mitään tietämättä, arvioimme sen olevan samanlainen maa kuin Slovakia oli. Hieman ränsistynyt paikka, jossa kukaan ei puhu englantia ja mikään ei tunnu helpolta. Olimme kuitenkin väärässä! Slovenia oli upea maa, täynnä vuoristoa ja ylipäätään kaikki oli todella siistiä. Kielestä ei ymmärtänyt mitään, mutta suurin osa jengistä puhui englantia. Crossirata oli aivan uskomattoman hieno, laaksoon väsätty taideteos. Tällä radalla olisi ilo kilpailla!

    Paikanpäällä miettiessämme edellisen viikon matkaamme, kuvasi yksi ajatus aika hyvin meininkiä. Jos Slovenian radalta jatkaisi vielä toiset 1700km itään, alkaisi pian tulla Turkki vastaan! Ei tästä EM-sarjasta ainakaan liian helppoa ole tehty sitä kiertäville kuljettajille.
    Ludde #338
  • Kommentit

    Kirjoittanut Koouuästeeii, 16.07.2010, 00:34
    Oltiin aikoinaan (2003) Moon TV East Europe ohjelmaa kuvaamassa ympäri itä-eurooppaa ja Slovenia oli ihan helmi paikka. Siellä olen syönyt elämäni parhaat pastat ja käytiin vuoristossa seikkailemassa streettivarusteissa, huikeeta. Dobre dan ja naru kireelle Hyvinkäälle.
    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana
    Ludde Söderberg

    Uusimmat

    Suosituimmat


    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01