• Tule Puolaan kamanne on jo täällä!!

    28.06.2010, 22:15. Kirjoittanut Jari Pulkkinen
    Otsikko ei välttämättä mitenkään liity tähän, mutta pitää paikkaansa. =D

    Olis taas kisoja ajettu, sekö kotimaassa ja ulkomailla.
    Alotetaan vaikka Nummelan Nostotalkoista ja siellä ajo kulki ihan hyvin.
    Kisa ajettiin stadion endurona ja kierroksia oli viisi n.18min/kierros.
    Ekalla kierros tuli ajeltua hieman tutustumis meiningillä, koska reitti oli aika haastavassa kunnossa.
    Kilpailu meni suhteellisen hyvin ja pyörä parani kisan edetessä paremmaksi pienillä muutoksilla.
    Voitin oman luokkani ja yleiskilpailun reilulla kahdella minuutilla eli ihan ok tulos.

    Seuraavana oli matka Viro/Baltian mestaruuskisoihin Rakkeen.
    Lähettiin reissuun Perjantaina ja käytiin käveleen reitti läpi. Ihan hyvältä näytti.
    Crossi pätkä oli tehty savipohjaiselle crossiradalle feat. nurtsipelto
    Enduro ek oli tehty vanhalle kivilouhokselle joka oli suhteellisen nopea pätkä, muutama syvä veden ylitys oli matkalla, jossa sai kunnon suihkun. Olisi pitäny vaan shampoot heittää niskaan pätkän lähdössä, niin ei olis tarvinnut käydä suihkussa illalla.
    Kierroksen lopussa ajettiin lyhyt (1min) extreme pätkä, jossa oli muutama betoni tolppa esteenä.
    Kisa oli kaksi päiväinen; aika lyhyt ja helppo kisa kaikin puolin. Siirtymät ajettiin peltoja ja metsäauto teitä pitkin.
    Ekana päivänä ajo meni hyvin ja voitin yleiskisan ja oman luokkani puolella minuutilla Karman Mikan ollessa toinen, Petri Kolin ja Honkasen Paavon seuratessa vana vedessä.
    Toisena päivänä ajo oli ihan hyvää taas ja tulos sama. Karma toinen (+11s) ja Koli kolmas erot oli pienemmät toisena päivänä ek aikaa tulikin huimat 14min.
    Honkasen paavo ajoi myös hienosti, mutta huimat lipat verotti sijoitusta.
    Viron reissu meni hyvin . Paluu Suomeen työn pariin ja valmistautumaan viikon päästä ajettavaan Puolan EM-osakilpailuun.

    Lähdettiin Puolan Kielceen keskiviikkona yhdessä Häkkälän Hannun kanssa Lentokoneella.
    Jostain syystä Melliinin Miko ja Janski (Mikon tyttöystävä) saapuivat päivää enennen Puolaan (varsova) katteleen nähtävyyksiä vai oliskohan pojilla mennyt lentojen päivämäärät sekasin…hahaha

    Siitä painettiin autolla Kielceen ja tutustuun kävellen pätkiin.
    Crossi pätkä oli tehty kovapohjaiselle hiekka/heinä pellolle.
    Pätkä oli ihan hieno, ilmeisesti oli ajettu ennenkin kisaa samalla pelolla osittain ajettiin vanhoja uria pitkin.
    Enduro testi oli tehty puolestaan Espanjalais tyyppiselle kovapohjaiseen rinteeseen josta osa ajettiin nurmipellolla.
    Kisa alkoi lauantaina ja matkaan päästiin onneksi omilla pyörillä. Ei ollut pitkäkyntiset ehtinyt käymässä varastaan pyöriä.
    Kisassa ajettiin kolme kierrosta molempina päivinä.
    Eka päivä sujui ilman suurempia ongelmia. Pieniä ajo virheitä tuli liikaa ja se näkyi myös tuloksissa sen verran tiukkaa oli.
    Ekana päivänä oli oman luokan 4 ja yleiskisan 8. Hävisin yleiskisan kakkospaikkaan 8s eli tiukkaa oli.
    Puolan Michael Szuzster oli omaa luokkaansa voitti meidän luokan ja yleiskisan puolella minuutilla.

    Toisena päivänä keli oli hieno ja reitti oli kulunut ihan haastavaksi. Siirtymät varsinki rupesi olemaan aika reikäsiä ja mutauria täynnä.
    Ainoastaan crossitesti rupesi olemaan tosi huonossa kunnossa.
    Ajo lähti heti aamusta hyvin kulkemaan.
    Ajoin ekalla crossitestillä yleiskisan kakkos ajan ja oman luokan toinen 2s kärkeen.
    Muillakin pätkillä kulki yhtä hyvin. Koko ajan oli yhtä tasaista, kuin ekana päivänä.
    Toisella kiekalla tuli yritettyä hieman liikaa ja se näkyi myös kellossa.
    Ainoastaan viimeisen kierroksen pieni kaatuminen oli harmittava, koska tipuin yhden sijan.
    No ei auta rutista, koska tulos yllätti itsenikin.
    Tokana päivänä olin oman luokan 5 ja yleiskisan 7. Kymmenen sekuntia tuli eroa yleiskisan kakkkos paikkaan ja muutama sekunti oman luokan parempiin sijoihin. Toisena päivä Szuster voitti meidän luokan ja yleiskisan reilulla puolella minuutilla.
    Viikonloppu meni tosi hyvin ja olin paras suomalainen molempina päivinä.

    Kisaa ennen perjantaina olikin sitten aika paljon naurussa pitelemistä.
    2008 hellstenin Antin autosta varastettiin kaikki kamat ja siinä samassa Jaatisen Altsun työkalutkin.
    Varikolla pisti silmää, että hei perkele tuollahan on Altsun Betan työkalupakki ja viellä pakin kyljessä luki ALLAN JAATINEN kissan kokoisin kirjaimin.
    Ei muuta, kun soitto Altsulle ja se sano heti ei muuta ku pakki mukaan.
    Kävin heti sanoo niille et ei taida olla teidän. No eihän ne nyt ollut tietävinäkään asiasta. hahaha
    Siinä oli pieni hässäkkä päällä. Häkkälä kerto asiasta jurylle ja sieltä kävi joku Puolan hemmo sanoon niille. Kumma juttu aluks ne pyysi 45e siitä ja sen jälkeen, kun siellä kävi se juryn kaveri makso enään 25e.
    Ei auttanut muuta, kun maksaa ja ottaa se pakki onhan sillä tunne arvoo ja nimikirjaimetkin oli valmiiksi.

    Vanha sanontahan onkin Puolasta: Tulkaa Puolaan, autonne on jo täällä. Tässä tapauksessa: Tulkaa Puolaan Työkalunne on jo täällä. No se siitä.
    Mietin tyhmässä päässäni et olisi pitänyt soittaa altsulle ekaks et ei miestä näy mut pakki on täällä. =D

    Se siitä nyt rupee olemaan suurin piirtein kaikki kamat tallessa tästä on hyvä jatkaa…
  • Kommentit

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
    Kirjaudu
    > Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

    © 2009-2012 www.xracing.fi
    Image 01
    Image 01
    Image 01