Terve kirjaimellisesti
23.03.2011, 20:54. Kirjoittanut Jari Pulkkinen
Morjes!
Tässä olis hyvä kertoo vähän päijänne fiiliksiä ja muutenkin mitä miehelle kuuluu =).
Talvihan alkoi omalta osalta heikosti ja en ole missään vaiheessa päässyt parhaimpaan kuntoon.
Kuukauden kestänyt flunssa on vienyt voimat pois harjoittelusta ja muutenkaan ei ole tervettä hommaa harjoitella kipeenä.
Nyt viikon ajan olen ollut terveenä ja olen siitä todella tyytyväinen.
Päijänne alkaa perjantaina ja olo tuntuu hyvältä. Harjoittelemaan en ole ehtinyt, niin paljon kuin olisin halunnut.
yritetään muistella miten kuuluikaan ajaa ja toivotaan parasta. =)
Käyttää vanhaa sanontaa "kaasu pohjaa jeesus ohjaa".
Ensimmäinen SM-kisa meni huonosti ja jouduin keskeyttämään kuumeen takia. Vajaa kaksi kierrosta ehdin ajamaan sysmässä, jonka jälkeen tuli todella huono olo.
Tuntui ettei saa edes happea kunnolla, ajoin autolla ja puin ajovarusteet pois jonka jälkeen nousi kova kuume.
Puolisen tuntia tärisin autossa hyvä, että vesi pullo pysy kädessä. Onneksi olo on nyt hyvä ja odotankin innolla päitsiä.
Päijänne on siitä tärkeä kisa kaikille se on tunnetuin enduro ja kaksipyöräisillä ajettava kilpailu suomessa.
Monet ihmiset jotka eivät tiedä muuten endurosta mitään, niin tietävät päitsin.
Oma kunto huolestutta pikkuisen, koska en ole päässyt tänä talvena ajamaan riittävän kovia harjoituksia...no eiköhän nekin huolet unohdu kisan startin jälkeen.
Ihmeellisempää taktikkaa ei ole päijänteelle. Lähden ajamaan alusta asti, niin hyvin kuin vaan osaan.
Joka vuosi on ollut sama meininki. Pimeillä pätkillä tosin pitää ajaa huolellisemmin, kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna lähtee hyvä huolto porukka taas ja ollaan panostettu huoltoon enemmän.
Pirttilän porukka tulee hoitamaan päähuollot ja vaatehuollossa jatkaa samat tutut aikaisemmilta vuosilta. hieno homma, että porukka jaksaa olla mukana vuodesta toiseen. Luotan huoltoon 100%.
Tulkaahan reitin varteen kannustamaan karavaania
T.Rocky

Uusimmat
- Terve kirjaimellisesti(Jari Pulkkinen)
- Lunta tulee ja kaikkia ********(Jari Pulkkinen)
- Tule Puolaan kamanne on jo täällä!!(Jari Pulkkinen)
- Mortonki(Jari Pulkkinen)
- Päijänne edessä, murheet takana(Jari Pulkkinen)
- Morjesta ja se olisi ensimmäisen blogi kirjotuksen aika(Jari Pulkkinen)
Suosituimmat

Kommentit