Länsirintamalla jotain uutta.
12.02.2012, 21:51. Kirjoittanut Eeli Takatalo
Terveppä teille !
Viimeisimmän kirjoitukseni jälkeen onkin tapahtunut monenmoista. Tässä viimeisimmät: Halonen on syösty vallasta, Nokia vähentää työntekijöitä ja Whitney Houston on kuollut. Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan vaikuta omaan tilanteeseeni kovinkaan radikaalisti. Kuitenkin eräs arvostetuista sosiaalisen median äänitorvista ehti ottaa tilanteeseen jo kantaa näin: "Halosen valtakausi on ohi, eläköön! Tarkottaako tämä sitä että "halonen ei enää hiffaa" ja pilaa harjoituksia vesisateilla, rengasrikoilla ja muilla kurjilla kepposilla? Vai jääkö tämä voima vielä rouvalle? Time will tell. Nyt täytyy vain kulkea eteenpäin, päivä kerrallaan..."
Hetkeksi kevyempiin aiheisiin siirtyäksemme viime kausi ei omalta osaltani ollut mikään ääretön menestystarina. Pienet loukkaantumiset ja sairastelut tekivät hallaa ja suorittaminen jäi kesällä aika vähäiseksi. Loppukaudelle mahtui kuitenkin muutamia ihan positiivisia juttujakin, joista mainittakoon vaikka epävirallisissa nuorten joukkue MM:ssä Belgiassa neljäs sija Jousen Atten ja Lehtisen Teemun kanssa. Syksyllä kuitenkin käytiin tohtorin pöydällä poistamassa kurkusta erinäköisiä lisäkkeitä, siinä uskossa että äijässä olisi yksi bakteeripesä vähemmän. Aika näyttää onko näin.
Muuten paletti on pysynyt melko lailla samanlaisena, kuin kaudella 2011. Pyörämerkkinä toimii edelleen Honda ja varusteista ja tarvikkeista vastaa Allright. Allrightin suuntaan TODELLA isot kiitokset pysymisestä mun takana ja mahdollistamisesta EM-sarjan kaudella 2012! Fysiikkavalmennuksen hoitaa edelleen Saaren Mikke ja Mikkeen luotan ku kiveen näissä hommissa. Mekaanikko puollella tapahtuu pieniä muutoksia ja haluunki kiittää Pepeä isosti meikäläisen holhoomisesta viime kaudella ! Isoimmat kiitokset menee kuitenki Iskälle ja Äitille, jotka antaa mun rötvätä kotona ja ajella mopoilla. Ilman niitten tukee olis koko homma aika lailla hankalaa.
Parhaillaan ollaan Espanjan Gironassa ja asustellaan frendin/mekaanikon kanssa Sprintterissä. Ehittiin olla viikko Belgian Lommelissa, mut sit heitti kelin vähän turhan viileeks pyörällä ajeluun. Espanjassa ollaan vielä tuleva viikko ja sit suunnistetaan takasin kohti Belgian apartmenttia. Olettaen etten oo delannu lenkillä ennen sitä. Jóseilla ja Pédroilla tuntuu olevan joku paikallinen seuraleikki "Aja mahollisimman läheltä ja kovaa tyhmää suomalaista" Tarkotuksena on ajaa EM-sarja, ekat Hollannin mestikat ja Suomessa kaikki maholliset kisat, mitkä vaan järkevästi osuu kalenteriin. Oma fiilis on parempi kun vuosiin ja tekeminen on mukavaa, vaikka treenitunteja on runsaasti enemmän kalenterissa kun koskaan.
Esitän tässä samalla toivomuksen, että saan jatkaa säännöllisten epäsäännöllisien blogieni julkaisua täällä myös kaudella 2012. Niille jotka tykkäävät Ameriikan malliin seurata suolistoni toimintaa ja muuta jonnen joutavaa kannattaa tsekkailla Twitterissä Eeli615 ja myöskin vasta auenneet nettisivuni kannattaa käydä tsekkaamassa http://eelitakatalo.com/
Länsirintama kiittää ja kuittaa.
-Eeli615

Uusimmat
- London to Ibiza(Eeli Takatalo)
- Länsirintamalla jotain uutta.(Eeli Takatalo)
- Idoleita(Eeli Takatalo)
- Ei, ei sinne !(Eeli Takatalo)
- Buenos Aires ! ...eiku días(Eeli Takatalo)
- Hyvät Ystävät ja Kylänmiehet...(Eeli Takatalo)
- Guten Tag!(Eeli Takatalo)
Suosituimmat

Kommentit